Uusimmat kirjoitukset

Keskustanuorilta kukat valtion virkamiehelle

Share |
06.03.2010

Keskustanuoret ottivat ilahtuneena vastaan valtiovarainministeriön tuoreen raportin, jossa pohdittiin keinoja nuorten työllisyyden edistämiseksi. Keskustanuoret päättivätkin lähettää kiitokseksi kukkaistervehdyksen raportin laatineen seurantaryhmän puheenjohtajalle, kansantalousosaston ylijohtaja Jukka Pekkariselle.

– Toivottavasti tämä pieni huomionosoituksemme rohkaisee Pekkarisen joukkoja jatkossakin rohkeaan ajatteluun. Sitä tarvitaan erityisesti näinä ankeina talousaikoina, kannustaa Keskustanuorten puheenjohtaja Antti Kurvinen.

Keskustanuoret innostuivat erityisesti esityksestä palkkatuen pikaiseksi käyttöönottamiseksi. Tämä voitaisiin toteuttaa esimerkiksi antamalla nuoria palkkaaville yrityksille työllistämisseteli, jolla työnantaja saisi pienennettyä palkkauksesta syntyviä kustannuksia. Keskustanuoret ovat aiemmin yrittäneet nostaa keskusteluun nuorille suunnattua palkkatukea.

- Hienoa, että ajatuksemme saavat nyt tukea myös talousosaajilta. Tervetulleita olivat myös rakenteellisempia muutoksia koskevat pohdiskelut, kuten esimerkiksi oppisopimuskoulutuksen laajentaminen, Kurvinen esittää.

Keskustanuoret uskovat, että valtiovarainministeriön raportista on iso apu poliittisille nuorisojärjestöille, jotka jatkavat neuvotteluja yhteisen näkemyksen löytämiseksi. Tarkoituksena on, että nuoret tulevat esittämään vielä maaliskuun aikana omat teesinsä nuorisotyöttömyyden nujertamiseksi.

31.08.2010 Keskustanuorten Eskelinen: Suomeen tarvitaan palvelureformi
27.08.2010 Keskustanuorten Kurvinen: Päättäjät paenneet huumeita impivaaraan
25.08.2010 Keskustanuoret hakee palvelukseen suunnittelijaa
23.08.2010 Keskustan opiskelijaliitto hakee pääsihteeriä
19.08.2010 Keskustanuorten Maisila: Budjettiriihen tarmoa suunnattava työurien alkupäähän
18.08.2010 Keskustanuoret tukevat puoluejohdon päätöstä tuen säilyttämisestä nykyisellään
18.08.2010 Keskustanuorten Kurvinen: Avoin myllykirje kokoomusministereille
16.08.2010 Keskustanuorten Eskelinen: kokoomukselta myrkynvihreää politiikkaa
12.08.2010 KOL:n puheenjohtaja Hoikkala: Opintotuen indeksisidonnaisuudesta yhdenvertaisuutta yhteiskuntaan
27.07.2010 Keskustanuorten Kurvinen: Verotuksella tuettava nuoria ja perheitä

Siirry arkistoon »