Toivo paremmasta

Lauantai 13.3.2010 klo 19:47 - Aleksi

Mitä voit tehdä maan ja sen kansalaisten hyväksi, jonka valtiojohto ei kunnioita ihmisoikeuksia, ei ole käytännössä demokraattinen, tukahduttaa mielenosoitukset väkivalloin, vainoaa vähemmistöjä ja eristäytyy muusta maailmasta?

Tämä kysymys tuli mieleen, kun kävin torstaina eduskunnan ihmisoikeuskomitean järjestämässä Iran-tilaisuudessa. Tilaisuudessa oli mukana yhden iranilaisen oppositioliikkeen johtohenkilö ja hänen tukijoitaan, jotka toivoisivat kehitystä kotimaalleen. Ulkona heitä tuki mielenosoituksen keinoin toinen joukko maanpaossa olevia iranilaisia.

Kertomukset ja videomateriaali Iranista olivat lohdutonta kuultavaa ja nähtävää. Surkein asema on naisilla, nuorilla, vähemmistöillä sekä poliittisesti tai uskonnollisesti valtionjohdon kanssa erimielisillä. Kansannousuja tukahdutetaan raa’alla väkivallalla.

Juttelin reilun parikymppisen nuoren miehen kanssa, joka oli paennut Iranista noin kymmenenvuotiaana. Ilman pakoa elämän kohtalo olisi ollut todennäköisesti aika kurja. Tämä Hollannissa asuva nuorukainen on jättänyt opiskelut kesken auttaakseen kotimaatansa ja sen kansalaisia ulkomailta käsin. Rohkea ja kunnioitettava päätös.

Eduskunnan tilaisuudessa ollut iranilaisten joukko kaipasi kotimaahansa ihmisoikeuksia, vapautta, demokratiaa, vähemmistöjen kunnioittamista ja rauhallista vakautta. Meille suomalaisille melko itsestään selviä asioita jotka soisi kaikille muillekin.

Joku saattaa ajatella, että ei tämä asia kuulu meille mitenkään. Valtio, jonka johdossa on radikaaleja fundamentalisteja, on uhka kaikille muille valtioille. Suora ydinhyökkäys ei Suomea uhkaa, mutta epävakaus, pelko ja kriisit leviävät nykyään silmän räpäytyksessä läpi globaalin maailman. Maailma on tiivis yhteisö, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Viimeistään epävakauksien vaikutukset maailmantalouteen vyöryvät myös meidän arkeen, kuten lähihistoria osoittaa.

Vaan mitäpä yksittäinen ihminen tai valtio voisi asialle ulkoa käsin tehdä? Mitä iranilaiset kaipaavat? Kestävän muutoksen on aina lähdettävä sisältä päin, kansan keskuudesta. Iranilaisen nuorukaisen vastaus oli yksinkertainen: toivo. Toivo siitä, että muutos on mahdollinen eikä heitä unohdeta oman onnensa nojaan. Ei pidä ainakaan antaa signaalia, että ulkomaailma hyväksyy Iranin valtionjohdon toimet.
Ilman toivoa ei ole rohkeutta ja alttiutta niille uhrauksille joita muutos vaatii.

 

PS. Kävin tänään hiihtämässä Kuopiossa aivan mielettömän kauniissa aurinkoisessa kevätsäässä. Mikä nautinto se olikaan! Kevät etenee kovaa vauhtia.
Muistakaahan nauttia keväästä hiihtäen ja ulkoillen, nyt kun siihen on vielä erinomaiset olosuhteet. Toivotan aurinkoisia päiviä jokaiselle!