Uusimmat kirjoitukset

Vasemmiston tekopyhyyttä

Share |

Keskiviikko 3.3.2010 klo 19:24 - Aleksi


Viikko sitten käsiteltiin vasemmisto-opposition tekemä välikysymys köyhyydestä. Se oli osoitus vasemmiston härskistä omien toimien unohtamisesta ja tekopyhyydestä.

Vasemmiston mielestä nykyisen hallituksen aikana köyhät on unohdettu. Otetaan muutama seikka mukaan tarkasteluun, ihan vain ettei todellisuus unohtuisi.

Hallituskauden aikana on päätetty 730 miljoonan euron kohennuksista sosiaaliturvaan, joka on kolme kertaa enemmän kuin edellisellä kaudella, jolloin demarit olivat hallituksessa.

Otetaan muistin virkistämiseksi lyhyt lista tehdyistä päätöksistä:
eläkeläisten ostovoiman parantaminen parissa eri budjetissa, ensi vuonna toteutuva takuueläke (15 %:n korotus kansaneläkkeeseen), äitiys-, isyys- ja vanhempainrahojen nosto työmarkkinatuen tasolle (+171€/kk), lapsilisien korotus, kotihoidon tuki ja yksityisen hoidon tuki on sidottu indeksiin ensi vuoden maaliskuusta alkaen, isyysvapaata on pidennetty kahdella viikolla, verotuksen perusvähennystä korotettiin 1480 eurosta 2200 euroon (edellinen korotus 1991), ruuan hintaa alennettiin arvonlisäveron alennuksella ja opintotukea on kohennettu reilusti ensimmäisen kerran sitten Ahon hallituksen.

Vaalikauden aikana on koettu kovin BKT:n pudotus 90 vuoteen. Sitä ennen elettiin pitkään nousun aikaa. Talouskriisissä ei ole tehty leikkauksia sosiaaliturvaan, vaan päinvastoin. Se on jo iso ero edelliseen lamaan, jolloin sinipuna-hallitus leikkasi ja rajusti, mm. lapsilisiä.

Demarit ja vasemmistoliitto olivat pitkään hallituksessa edellisen nousukauden aikana. Miksi ratkaisuja ei tehty silloin, kun varaa ja mahdollisuuksia olisi ollut? Miksi vasta nyt köyhien asia muistui mieleen?

Toki paljon enemmänkin tällä vaalikaudella olisi voitu saavuttaa, jos Sata-komitean työtä ei olisi vesitetty niin tehokkaasti, eikä kansainvälistä finanssi- ja talouskriisiä olisi iskenyt päälle.

Sata-komiten työllä oli mahdollisuus yltää yhteen historian suurimmista uudistuksista ja saavuttaa tasa-arvoisempi sosiaaliturva.

Perusturvan kohentaminen vaatii perusturvan ja ansiosidonnaisen turvan kytköksen purkamista. Yksinkertaisesti perusturvaa ei ole varaa ja mahdollista merkittävästi kohentaa nykyään, kun se edellyttää ansiosidonnaiseen turvaan saman mittakaavan kohennusta. Napanuora estää köyhien suhteellisen aseman kohentamisen.

Komitean työssä tämän napanuoran purkaminen estettiin ja uudistuksen rahat vietiin ”sosiaalitupolla”. Se oli EK:n ja Ay-liikkeen luomus näiden juoksupoikien, kokoomuksen, SDP:n ja vasemmistoliiton, vahvalla tuella. Toimeentulotuen siirtämisen Kelan alle on taas estänyt kokoomus.

Näillä meriiteillä en demarina, vasemmistolaisena tai kokoomukselaisena hirvittävästi kehuisi omia saavutuksia köyhän asian parissa.

Keskustan on Alkion sanoja kunnioittaen muistettava köyhän asiaa. Keskustanuoret haluavat negatiivisen tuloveroon pohjautuvan mallin, joka poistaa sosiaaliturvan sekametelisopan sekä tuloloukut ja kannustaa työn vastaanottamiseen. Mutta onko muilla todellista halua köyhyyden vähentämiseen vai onko kyse pelkästään poliittisesta pelistä ja tekopyhyydestä?


Kommentoi kirjoitusta

Kommentti:*

Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini: