Uusimmat kirjoitukset

Rupusakki jää rannalle

Share |

Torstai 28.1.2010 klo 21:52 - Aleksi


Köyhyystutkija Heikki Hiilamo antoi rajua palautetta Sata-komitean työstä Etelä-Suomen Sanomien haastattelussa. Perusturvajaoston työhön osallistunut Hiilamo kritisoi eniten työmarkkinajärjestöjä.

Hiilamon mielestä ”työmarkkinajärjestöt jakoivat perusturvaan tarkoitetut rahat hyvätuloisille eikä byrokratialoukkuja onnistuttu purkamaan niin, että työ olisi kannustavaa myös marginaaliryhmille. Siksi esimerkiksi toimeentulotukea saavan perheen nuoren ei ole järkevää mennä kesätöihin, koska se pudottaa perheen tukia”.

Näin ollen epäonnistuttiin sosiaaliturvan ja työn yhteensovittamisessa ja työelämästä on muodostumassa ”hyvinvoivan enemmistön linnake, jonne ei rupusakkia haluta päästää”.

En voisi olla enempää samaa mieltä Heikki Hiilamon kanssa. Ainakin minulla on vielä tuoreessa muistissa työmarkkinajärjestöjen ”sosiaalitupo”. Sopimus, jonka tarkoituksena oli varjella vain oman etujoukkonsa etuja. Vähät niistä työttömistä ja muista köyhistä, eivät he tuo jäsenyysmaksuaan SAK:n kassaan.

Voi siis sanoa, että työmarkkinajärjestöt vesittivät Sata-komitean työn SDP:n ja kokoomuksen sivustatuella. Vesittivät työn, joka oli loistava tilaisuus tehdä työn vastaanottamisesta kannustavaa, turvata kaikkien toimeentuloa ja eheyttää suomalaista sosiaaliturvaa. Isosta kokonaisuudistuksesta tuli nykyjärjestelmän minimaalista hiomista. Ei tällä heru hurraa huutoja ainakaan minulta.

En vain voi käsittää, kuinka näin vastuuttomasti ja häikäilemättömästi voidaan toimia. Noh, onpahan yksi esimerkki lisää sarakkeeseen, miksi en hirvittävästi välitä vaikkapa työntekijäjärjestöistä.

Työmarkkinajärjestöt kaiken muun hyvän lisäksi vielä elävät jollakin kivikaudella, eivätkä tunnista nykyaikaa, jossa ei pelkästään työnantajat halua joustoja. Niitä haluavat myös työntekijät.

Tukea vähempiosaisille ei todistetusti heru työmarkkinajärjestöiltä, eikä heidän talutusnuorassaan olevilta puolueilta. Sen sijaan Keskustanuorilla on ollut pitkään tavoite negatiivisesta tuloverosta toimeentulon turvaajana. Tätä tavoitetta ollaan nostamassa myös keskustan valmisteilla olevaan tavoiteohjelmaan.

”Älä unohda köyhän asiaa”.


Kommentoi kirjoitusta

Kommentti:*

Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini: