USA:n presidentinvaaleista mallia keskustalle

Sunnuntai 24.1.2010 - Aleksi

Keskustan kansanedustajien ”kuuden ryhmä” herätteli keskustelua puoluesihteerin valintatavasta. Heidän mielestään yksi syy monien kieltäytymiseen tavoittelemasta keskustan puheenjohtajuutta on asetelma puoluesihteeri Jarmo Korhosen kanssa. Monen mielestä Jarmo Korhonen puoluesihteerinä ei ole miellyttävin työpari.

Tätä asiaa kuvaili värikkäimmin kansanedustaja Timo Kaunisto sanomalla Korhosta virtahevoksi. Vertaus ymmärrettiin väärin eikä muistettu Tommy Hellstenin tutuksi tekemää käsitettä virtahevosta olohuoneessa. Keskustaperheen vertaaminen oikeaan perheeseen ja näiden sisäiseen tilaan oli oivallista, mutta viestiminen epäonnistui.

Jonkinlainen pointti näillä nuorehkoilla mieskansanedustajilla kuitenkin on, sillä samaa asiaa pohti myös Paula Lehtomäki ilmoittaessaan poisjäännistään keskustan puheenjohtajakisasta. Hän sanoi, että olisi hyvä, jos puheenjohtajalla olisi jotain sanottavaa tärkeimmän työparinsa suhteen.

On totta, että puoluesihteeri on puheenjohtajan tärkein työpari puoluetta johdettaessa. Jotkin ovat esittäneet, että valinta vietäisiin pois puoluekokoukselta. Vallan ottajia riittää: puolueen puheenjohtaja, puoluehallitus, puoluevaltuuskunta ja niin edelleen. Vaikka itse voisinkin näihin vaihtoehtoihin valmis olemaan, en usko puoluekokouksen heltyvän tämän suuntaiselle muutokselle.

Yksi esitetty vaihtoehto on ollut se, että puoluejohtaja pääsisi kertomaan oman mielipiteensä puoluesihteerikandidaateista. Äänestys voisi tällöin olla puheenjohtajavaalia seuraavana päivänä. En pidä tätä viisaana tai realistisena vaihtoehtona. Tapa voisi johtaa ikäviin arvovaltatappioihin tai asetelmiin, jossa puheenjohtajavaalin hävinneet osapuolet junttaavat puoluesihteeriksi ”vastaparin” tasapainottamaan tilannetta. Vastakohdat eivät aina täydennä kaikilta osin parhaiten toisiaan.

Keskustan sääntötyöryhmä ja sen puheenjohtaja Antti Rantakangas ei ole lämmennyt muutoksille. Toivottavasti asia tulee kuitenkin myös jäsenistön arvioitavaksi, eikä jää työryhmän sisäisen keskustelun varaan. Oikea malli on tuoda eri vaihtoehtoja puolue-elimiin keskusteltavaksi ja päätettäväksi.

Oma vaihtoehtoni muistuttaa Yhdysvaltojen presidentinvaaleja. Niissä presidenttiehdokas valitsee itselleen varapresidenttiehdokkaan ja nämä käyvät kampanjaa parivaljakkona. Tässä mallissa puoluekokous pääsisi valitsemaan mieleisensä kombinaation ja puolueen tutkaparin yhteispeli pelaa varmasti. Ehdokaskaksikot kisaisivat niin poliittisilla linjauksilla kuin myös puolueen johtamis- ja kehittämislinjauksilla. Näiden lisäksi valittaisiin vielä varapuheenjohtajisto nykyiseen tapaan.

Puheenjohtajistoon kuluu puoluejohtajan lisäksi kolme varapuheenjohtajaa. Neljän hengen tiimillä pitäisi poliittista johtajuutta löytyä riittävästi, varsinkin kun myös muita merkittäviä poliittisia tehtäviä puolueilla on käytettävissä. En näe mitään syytä, miksi puoluesihteerin pitäisi olla erityisen poliittinen henkilö. Tärkeämpiä ominaisuuksia ovat henkilöstö-, viestintä- ja organisaatiojohtaminen. Puoluesihteerin tulisi olla firman toimitusjohtaja, ei yhtiöhallituksen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja.

Keskustelu keskustan ympärillä on kietoutunut puheenjohtajavalinnan ympärille. Toivoa sopii, että keskustelu laajenee myös muihin puoluekokouksen valintoihin, mukaan lukien puoluesihteerin. Jarmo Korhosen aikoo kertoa omasta ehdokkuudestaan toukokuussa. Se on ehdottomasti liian myöhään. Jos Korhonen tekee näin, hän ei ajattele puolueen etua, vaan pelaa peliä omaa etua tavoitellen. Ehdokkaiden ilmaantuminen käynnistäisi kilpailun ja keskustelun. Se olisi terve merkki.