Me teimme sen!

Keskiviikko 16.6.2010 klo 15:55 - Aleksi

Mistä on hyvä puoluekokous tehty? Reilusta ja iloisesta kampanjoinnista. Loistavista puheista. Tunteet pintaan nostavista sanoista ja hetkistä. Hyvien ystävien näkemisestä ja kuulumisten vaihtamisesta. Vähän nukutuista öistä. Hurmoksellisesta tunnelmasta. Yhtenäisyyden ja kuuluvuuden tunteesta. Onnistumisista vaikuttamistyössä. Voimia, motivaatiota ja uskoa antavasta tunnelmasta. Kihelmöivästä jännityksestä, joka odottaa räjähtämistään. Loistavista valinnoista. Mahdottoman tulemisesta mahdolliseksi ja todeksi. Rajattomasta ilosta ja onnesta. Aivan ainutlaatuisista kokemuksista ja elämyksistä, joita ei rahalla saa ja jotka muistaa loppuelämänsä. Niistä on hyvä puoluekokous tehty.

Keskustan Lahden puoluekokous oli minulle tällainen. Takana on roppakaupalla vähän nukuttuja öitä. Valmistauduttiinhan puoluekokoukseen huolella ja itse paikalla töitä paiskittiin aamusta myöhään iltaan. Ja lopulta juhlittiinkin. Monet huomattavasti minua kokeneemmat puoluekokouskävijät sanoivat, että tämänkertainen puoluekokous oli tunnelmaltaan ja iloisuudeltaan kenties paras puoluekokous missä he koskaan ovat olleet. Se yhdisti joukot. Olen ikuisesti kiitollinen, että olen saanut olla mukana tällaisessa. Näitä hetkiä ei elämässään kovin montaa koe. Suuri kiitos siitä kaikille mukana olleille.

Keskusta on kyllä tottunut tuulettamaan rohkeasti puoluejohtonsa aina silloin tällöin – noin kymmenen vuoden väliajoin. 1980 valtaan nousi Paavo Väyrynen, 1990 Esko Aho, 2002 Anneli Jäätteenmäki. Nämä ovat kaikki suuren käänteentekeviä hetkiä keskustan ja Suomen historiassa. Keskustassa nuoria on nostettu uskaliaasti johtopaikoille. Mutta huolimatta tästä uskomattomasta historiasta, tämänkertainen taitaa vetää pisimmän korven. Lahdessa pauhasi läpi valtaisa nuorkeskustalaisuuden tsunami, joka nosti historiallisesti puoluejohtoon kaksi alle 30-vuotiasta henkilöä! On todellakin uuden luvun aika!

Keskustan puoluejohto on nyt erinomainen kombinaatio erilaisia ominaisuuksia, loistava kokonaisuus. Täytyy onnitella sitä yli 56-vuotiasta pohjoispohjalaista miestä (tutkimuksen mukaan keskimääräinen keskustan puoluekokousedustaja), joka kykene tällaisiin ratkaisuihin! Melkoinen mies olet, oi keskustan puoluekokousväki! Näin on ollut ennenkin. Suuren vastuun kantajat ovat osanneet katsoa itseään pidemmälle tulevaisuuteen ja nähneet aina mikä on puolueen paras pitkällä aikavälillä. Rohkeutta ja uskaliaisuutta ei ole puuttunut.

Puoluesihteeri Timo Laanisen lempinimi pappa kuvaa häntä hyvin. Harmaan ja vaatimattoman miehen vastapuolena huokuu uskottavuus, luotettavuus ja viisaus. Isällisiä ominaisuuksia. Mari Kiviniemi on hyvä vastapaino: puheenjohtajaksi nuori ja edustuksellinen nainen, kuitenkin erittäin kokenut ja asiat tunteva. Mari on sopivasti ristiriitainenkin, asiallisuuden taakse kätkeytyy myös räväkämpi puoli. Kaksi harmaata miestä (Pekkarinen pj:nä) ei olisi ollut sopiva kombinaatio.

Kumpikaan, Kiviniemi ja Laaninen, eivät ole ensisijaisesti tunnettuja riehakkuudesta, parhaista mahdollisista puhelahjoista ja kansan villitsemiskyvyistä. Tähän varapuheenjohtajisto tuokin erinomaisen kontrastin. Annika Saarikko, Tuomo Puumala ja Timo Kaunisto ovat kaikki äärimmäisen loistavia puhujia, jotka osaavat innostaa ja koskettaa kuulijaa. Karismaa löytyy! Henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan johtoviisikko on siis hyvä kokonaisuus.

Kaikki eivät voi luonnollisesti voittaa. Esimerkiksi omasta piiristä Elsi Katainen ei päässyt varapuheenjohtajaksi. Se on harmillista Itä-Suomen kannalta. Näin tällä kertaa, kaikki olivat hyviä ehdokkaita ja parhaat voittavat. Tappioista ei kannata lannistua, vaan suunnata kohti uusia haasteita ja tehtäviä. Töitä varmasti riittää jokaiselle, oli rooli sitten mikä tahansa. Joten haluan kertoa Elsille lämpimät tsemppi-terveiseni, teit hienon työn olemalla ehdokkaana ja vaihtoehtona! Se osoittaa rohkeutta.

Antti Rantakangas ei uusinut paikkaansa, josta hän on omaa piiriään kehottanut pohtimaan syitä, sillä 69 piirin edustajaa ei häntä äänestänyt. Syyllistävä sormi kohdistuu omaan piiriin. Näiden henkilöiden äänestämättömyys on seuraus, ei syy. Kehotankin Rantakangasta hakemaan syitä muualta, esimerkiksi peiliin katsomisella. Se on jokaiselle oikea tapa lähteä analysoimaan syitä ja tapahtuneita.

Tämä tapaus monen muun ohella kertoo myös siitä, että piirisidonnaisuus on murtumassa, eikä perinteisillä piirien junttauksilla ole entisenlaista voimaa. Entistä useampi äänestää oman ajattelun pohjalta, mikä on aivan oikea suuntaus. Tästä oli jo havaittavissa signaaleja Joensuun puoluekokouksessa 2008. Se kannattaa ehdokkaiden ja ehdokkuutta pohtivien tulevaisuudessa huomioida. Henkilö ratkaisee, ei se, missä on sattunut syntymään tai kuinka vahva oma piiri on edustajien määrällä mitattuna.

Vaikka olen erittäin tyytyväinen Kiviniemen ja Laanisen valintaan, kaikista eniten minua kuitenkin ilahduttaa nuorten onnistuminen. Me nuoret todellakin näytimme voimamme ja kykymme levittää innostusta ja toivoa herättävä virus koko puoluekokousväkeen. Puoluekokous luotti nuoriin ja meidän täytyy nyt olla luottamuksen arvoisia. En epäile hetkeäkään, etteivätkö Annika ja Tuomo tulisi täyttämään odotukset ja ylittämäänkin ne. He tuovat takuulla nykyaikaistettua aatetta, iloa, yhtenäisyyttä, uusia toimintatapoja, visioita, rohkeutta, motivaatiota ja tekemisen meininkiä koko keskustaliikkeeseen!

Keskustassa on tullut aika 80-luvun sukupolven marssia aikaisempien sukupolvien tapaan eturiviin. Se ei tarkoita vallankumousta, vaan hallittua sukupolven vaihdosta ja luonnollista elämänkulun etenemistä. Muutos tapahtuu yhteistyössä ja yhteisymmärryksessä. Tämä nuorkeskustalaisten esiinmarssi tulee varmasti näkymään vahvasti myös ensi huhtikuun eduskuntavaaleissa. Joukkoja johtaa nyt Tuomo Puumala, Annika Saarikko ja Riikka Manner. Melkoinen ykkösketju! Siitä ovat takuulla muut puolueet kateellisia ja syytä onkin.

Kokoomus ei rohjennut viikonlopun kokouksessaan valita varapuheenjohtajaksi nuorta naista, hän jäi valitettavasti kilpailussa viimeiseksi. Alle 30-vuotiaita ei liioin näy muidenkaan puolueiden johdossa. Keskustanuorten tunnus on Suomen suurin poliittinen nuorisojärjestö. Kokoomusnuorten vastaava on ”Suomen vaikutusvaltaisin poliittinen nuorisojärjestö”.  Kaksi keskustanuorta osallistuu ensi viikonloppuna hallitusneuvotteluihin. Voin ilolla ilmoittaa, että Keskustanuoret on viimeistään nyt Suomen suurin ja vaikutusvaltaisin poliittinen nuorisojärjestö! Olen valtavan ylpeä meistä jokaisesta keskustanuoresta!

PS. Seitsemäntoista 80-luvulla syntynyttä ”Nintendo-sukupolven” nuorkeskustalaista kirjoitti viime viikolla julkaistun kirjan Uusi luku – Näkökulmia onnelliseen yhteiskuntaan, jossa esittelemme maailmankuvamme ja näkemyksiämme laajasti yhteiskunnasta maalaavalla otteella, uusin silmin. Suosittelen lämpimästi tutustumaan kirjan kautta ajatuksiimme, koska tämä sukupolvi tulee kantamaan jonain päivänä vastuun Suomen johdosta.

” Aikaa ja vapautta arvostavalle ikäpolvelle vain muutos tuntuu olevan pysyvää. 2010-luku haastaa ikääntyvän Suomen. Kohtuullisuus, yhteisöllisyys ja ylisukupolvisuus ovat avainsanoja, joilla uusi ikäpolvi hahmottelee poliittisten tulevaisuusnäkemystensä taustaa. Niissä onnellisuudella on sijansa. Hyvinvointia ei kasvateta vain pankkitileillä.”

On aika aloittaa uusi luku! http://www.uusiluku.fi

Lahdessa ratkaistaan keskustan kohtalon kysymyksiä

Torstai 10.6.2010 klo 22:43 - Aleksi

Keskustan puoluekokouksessa Lahdessa on tuhdisti poliittista asiasisältöä. Aloitteita on yli 270, tavoiteohjelma lyödään lukkoon ja puoluekokous antaa kannanottonsa. Nämä tulevat kuitenkin jäämään erittäin tiukkojen henkilövaalien varjoon. Arvioin tässä kirjoituksessa eri ehdokkaita.

Puheenjohtajakilvasta näyttää tulevan kahden M-alkuisen etunimen taisto. Konkari Paavo Väyrynen näyttäisi jääneen heidän jalkoihinsa. Paavo on kyllä ansiokkaasti herätellyt keskustelua ja tuo omanlaisia näkemyksiä peliin. Mutta rehellisesti, uskooko joku oikeasti Paavon johdolla kyettävän vaalivoittoon? Slogan Paluu tulevaisuuteen ei uppoa. Aika on ajanut ohitse, vaikka Paavo onkin edelleen hyvä poliittiselta pelisilmältään.

Tuomio: Juna meni jo, kiitos kuitenkin lisämausteen tuomisesta pj-kilpaan!

Haastaja Timo Kaunisto katsoi korttinsa heti alussa: tuntemattomimman ehdokkaan on erottauduttava ja olla radikaali kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Monessa kohtaa se onkin vaikuttanut hyvältä ja erottautumista on tosiaan löytynyt. Georgeclooneymaista karismaakin on irronnut. Mutta taktiikalla on kuitenkin riskinsä, jotka ovat realisoituneet. Timo on astunut pari kertaa miinaan, joka kertoo kokemattomuuden ja yltiöpäisen rohkeuden johtaneen arviointikyvyn pettämiseen.

Näistä itselle parina tuttuna esimerkkinä voisi mainita hermojen naksahduksen nuorten kritiikkiin puheenjohtajakisan tylsyydestä ja mitäänsanomattomuudesta. Vastauksena tuli täyslaidallinen haukkuja, jotka osoittivat, ettei mies ollut ajan tasalla nuorisoliikkeen tekemisistä. Hän ei myöskään ymmärtänyt sitä, että kaiken haukkumisella ei kannatusta kerätä. Toinen naksahdus sattui Joutsen Media-kohun yhteydessä, kun Timo näki hollywoodmaiseen tyyliin kuviossa järjestösodan, jota edes elokuvissa ei osattaisi kuvitella.

Tuomio: Hyvä yritys, mutta liikaa virheitä. Tulevaisuudessa kuitenkin voi saada merkittäviä tehtäviä hoitaakseen.

Voittajaa on vaikea veikata, vaikka media ja monen tunnetun keskustalaisen auktoriteetin kannanotto asettaakin Mari Kiviniemeä suosikiksi. Oleellista on havaita mm. se, miten Väyrysen kannattajat käyttäytyvät toisella kierroksella. Monelle nimi lapussa on vielä aidosti auki. En osaa riittävästi korostaa puheen merkitystä puoluekokouksessa. Se joko tempaisee mukaansa kohti voittoa tai ei sytytä ja tie vie kohti tappiota.

Mauri Pekkarinen on vienyt pisteitä energisyydellään, huumorilla ja rempseydellään. Hänelle asiat ovat tuttuja. Monille maakuntien miehelle Mauri saattaa ilmetä turvallisena vastauksena. Oppositioajan ryhmän johtajana osoitukset kyvystä tuoda esiin puolueen kanta on olemassa. Kysymysmerkkinä on ikä ja motivaatiotaso. Keskusta ei ole perinteisesti valinnut iäkästä johtajaa. Kampanjasta (onko sitä ollut?) ei ole ilmennyt palavaa halua. Moni on valitsemassa puolueen puheenjohtajaa, ei pääministeriä. Kumpi Pekkarinen haluaa ensisijaisesti olla? Ydinvoima-casen ”tsoukki”-heitto oli käsittämätön sammakko kokeneelta mieheltä. Pettikö hermo? Nuorten keskuudessa Pekkarisen kannatus on laskusuhdanteessa ja perän pohjimmaisena. Varttuneemman väen suhteen tilanne on todennäköisesti aivan toinen.

Mari Kiviniemeä ei tunneta niillä adjektiiveilla, millä aloitin kuvailemaan Mauria. Hän on virkamiesmäinen, asioista asiallisesti puhuva ja keskusteleva. Valtavasti hän on kuitenkin kehittynyt esimerkiksi kahden vuoden takaa. Esiintymisissä on ollut varmuutta ja sitä kautta myös rentoutta, ajoittain jopa huumoria. Kokemusta ja osaamista löytyy riittävästi, kysymysmerkki on visiointikyvyn ja innostavuuden löytyminen. Kiviniemestä keskusta saa kuitenkin tarvittaessa pidemmän ajan ratkaisun. Välikauden henkilöitä emme ole tottuneet valitsemaan.

Iän lisäksi etuna on sukupuoli. Edustavuudeltaan ja imagoarvoltaan Mari vie siis ehdokkaista pisimmän korren. Mutta eivät nämäkään seikat ole se ratkaisevin tekijä, jos Mari kisan voittaa. Ennen kaikkea ehdokasjoukosta Marista on huokunut eniten voittamisen halua. Ja näitä mittelöitä ei voiteta, jos tahtotila ei ole aivan tapissa.

Tuomiot: En veikkaa voittajaa, mutta jos pakko olisi pistää rahat likoon, ne menisivät Kiviniemen puolesta. Moni tekee ratkaisunsa vasta Lahdessa.

Puoluesihteeriskaba on sähköistynyt ja alkanut mennä liiankin koville ylikierroksille viime aikoina. Eikä ihme, kun Jarmo Korhonen jumitti tilannetta panttaamalla oman ilmoituksen aivan viime metreille. Lyhyen ajan sisään jäi liian paljon painetta purkauduttavaksi. Olen oman kantani ilmaissut kannanotossa, jossa oli mukana monia nuorkeskustalaisia. Saimme vastauksen tuoreeltaan toiselta monia nuorkeskustalaisia sisältäneeltä porukalta.

Korhosen valintaa perustellaan erityisesti varainhankinnalla ja taloudella. Ja kyllähän puolueen talous on paljon paremmassa kunnossa kuin neljä vuotta sitten. Varainhankinta on tärkeää, mutta ei se saa olla poliittisessa puolueessa se kaikkein tärkein asia. Rahallakaan ei pärjää, jos uskottavuus on mennyt. Ja siitä rahasta tulee muuten pula, olkoot varainhankinta kuinka hyvää tahansa, jos seuraavissa vaaleissa tulee turpiin useiden kansanedustajapaikkojen verran. Puoluetuki on kuitenkin selkeästi se tärkein ja isoin tulonlähde.

Korhosen saavutuksista kehutaan jäsenrekisterin uudistamista. Olen samaa mieltä. On hienoa, että asiassa on vihdoin edetty. Olen kuitenkin myös sitä mieltä, että eteneminen on ollut liikkeelle lähdettäessä liian hidasta. Loppuvaiheessa taas kiirehdittiin liikaa ja homma jäi puolivalmiiksi. Syyn tälle ymmärtää varmasti jokainen, jos Jarmon lupauksia edellisiltä kerroilta muistelee. Pidän tätä kuitenkin inhimillisenä, enkä halua antaa kuvaa, että odotan täydellisyyttä.

Itse en voi hyväksyä näkemystä, että puoluetta olisi johdettu oikein. Oikealla johtamistavalla pidän armeijasta tuttua joukkojen edestä johtamista sekä vastuun ottamista. Keskustaan on liitetty aivan liikaa huonoja tapahtumia ja huonoa julkisuutta. Se näkyy tuoreissa kannatuslukemissa, usko ja luottamus alkavat horjua. Luottamus voi säilyä pienen kompastelun yli, mutta ei jatkuvassa negatiivisten tapahtumien sarjassa. Vääristä toimintatavoista toimii tuoreena esimerkkinä ehdokkaiden kampanjoinnin rajoittaminen ja rahastus puoluekokouksessa. Vast’ikään selvitysnainen kannusti mm. kauppoja ottamaan vaalien ehdokkaat sisällensä. Keskusta ei näytä hyvää esimerkkiä demokratian toteuttamisesta. Kaikkia ehdokkaita on myös kohdeltava ehdottoman tasapuolisesti.

Sanoisin, että puolueessa on liikaa väsymistä, motivaation puutetta ja turhautumista. Toisaalta tunnelmaa kalvaa viiltävä pelkokin. On äärettömän huolestuttavaa ja väärä tilanne, jos kriittiset äänet eivät uskalla tulla julki. Tämä tilanne tarkoittaa sitä, että jos pöytää ja henkeä ei saada nyt puhdistettua, on se valtavan monelle puolueaktiiville viimeinen niitti. Jokainen voi kuvitella, mitä seuraa mm. seuraaviin vaaleihin, jos aktiiveilla ei ole motivaatiota tehdä työtä puolueen eteen tai he poistuvat kokonaan kuvioista. Pidän todellisena riskinä, että Korhosen valinta voi johtaa puolueen hajaannukseen. Ovatko puoluekokousedustajat valmiita kantamaan vastuun tästä riskistä?

Anneli Jäätteenmäki lainasi osuvasti vanhempaa sanontaa, että niin on kuin miltä näyttää. Ja puolueeseen liitetyt asiat eivät ole olleet mitenkään kivoja juttuja. Meidän on myös ajateltava sitä, kuinka voimme palauttaa luottamuksen kansalaisiin keskustaa kohtaan. Tiedän, että se kirpaisee monia ja on ikävää aivan meidän kaikkien kannalta, että tähän tilanteeseen ollaan ajauduttu. Minun ei ole tarkoitus loukata mainitsemilla asioillani Korhosen kannattajia. Rehellinen täytyy kuitenkin olla ja uskaltaa kertoa oma mielipide. Pään puskaan pistäminen ei ainakaan auta.

Uskon siis, että Timo Laaninen kykenee parhaiten korjaamaan mainitsemiani puutteita. Hän kykenee parhaiten palauttamaan kansalaisten luottamuksen keskustaan, palauttamaan keskustan toimintatavoilta juuria kohti, lopulta myös yhtenäistämään kentän. Helppoa se ei tule olemaan, mutta uskon tämän onnistuvan. Keskustanuorten ydintoimijoista yli 77% kannatti kyselyssä Laanisen valintaa. Näin selkeä tulos kertoo siitä, millä valinnalla me voimme pitää nuoret mukana toiminnassa ja säilyttää sekä rakentaa tulevaisuudenkin menestymismahdollisuuksia.

Tuomio: Tiukka kisa. En lähde veikkaamaan, mutta haluan uskoa Laanisen voittoon.

Lopuksi pari sanaa varapuheenjohtajaehdokkaista. Jo pelkästään ”virkani” puolesta, mutta myös täysin sydämin voin kannattaa erittäin ilomielin Annika Saarikkoa ja Tuomo Puumalaa varapuheenjohtajiksi. Uskon heistäkin löytyvän sitä porukkaa yhdistävää voimaa, kykyä uudistaa puoluetta, tuoda aatteellisuutta päivän politiikkaan sekä kykyä palauttaa ilo ja innostus jokaisen keskustalaisen toimintaan.

Keskustan tulee nostaa rohkeasti tulevaisuuden tekijöitä aivan eturiviin, heti puheenjohtajan taakse. Rohkeilla valinnoilla turvaamme tulevaisuuttamme. Suosittelen puoluekokousedustajille rohkeutta rikkoa vanhoja ajattelutapoja. Sinne äänestyslappuun kolmeksi nimeksi voi laittaa useammankin naisen ja nuoren. Vain toimimalla itse näin voi muuttaa vallitsevia vääriä ”totuuksia”, kuten että vain yksi nainen voi mennä ehdokkaista lävitse.

Tuomio: Varapuheenjohtajakilvasta tulee siitäkin erittäin tiukka ja mielenkiintoinen. Puoluekokousesiintymiset ratkaisevat paljon. Lopulta kysymys taitaa olla siitä, kuinka rohkeita ratkaisuja puoluekokousedustajat uskaltavat tehdä nimiä lappuun kirjoittaessaan. Uskon nuorten esiinmarssiin. Nuorten täytyy seistä yhtenä rintamana kummankin ehdokkaansa takana.

Toivotan jännittävää ja mielenkiintoista viikonloppua itse kullekin, olette sitten paikan päällä Lahdessa tai seuraatte ratkaisuja muualta. Kysymyksessä on joka tapauksessa sekä keskustan, että koko Suomen kannalta erittäin merkittävistä valinnoista. Toivokaamme puoluekokousväelle viisautta ratkaisuissaan!

PS. Puoluekokousta voi seurata esimerkiksi keskustan netti-tv:n kautta.

Puoluekokouksen otettava kantaa YLEn rahoitukseen

Torstai 10.6.2010 - Aleksi

YLEn rahoitus on selkeästi kiinnostanut keskustan jäsenistöä. Puoluekokoukselle on tullut käsiteltäväksi aiheesta peräti viisi eri aloitetta. Jokaisen aloitteen henki on sama: kaavaillusta YLE-maksusta on luovuttava. Siksi onkin järkytys lukea vastausesitysluonnos aloitteisiin. Siitä huokuu puoluedemokratian väheksyminen ja yritys sumuttaa puoluekokousta.

Aloitteen 159 (Mediamaksusta luovuttava) vastausluonnos kuuluu näin: ” Lain valmistelun ollessa kesken puoluekokouksen ei ole syytä ottaa kantaa eri rahoitusmallien paremmuuteen.” Voinee sitten hyvin kysyä missä vaiheessa puoluekokouksen tulisi ottaa kantaa asioihin? Siinä vaiheessa kun asioista on jo tosiasiassa päätetty pienessä eliittipiirissä? Siinä vaiheessa kun lakimuutos on jo tapahtunut?

Suomen Keskustanuoret, kuten valtaosa Suomen kansastakin, kannattaa YLEn rahoitusta valtion budjetista. Emme näe YLEä mitenkään muista poikkeavana julkisena palveluna, jolloin budjettirahoitus on täysin normaali yleisen linjan mukainen ratkaisu.

Kaavailtu YLE-maksu on täysin keskustalaisen aatteen vastainen. Se on kuin epäjumala Alkion opeille köyhän asiasta. YLE-maksu ei millään tavalla huomioi talouden kokoa tai maksukykyä, eikä yrittäjien moninkertaista verorasitusta. Tätä korjaamaan suunniteltu korvaus kuntien sosiaalitoimelta on epämääräinen ja lisää byrokratiaa sekä työtä ja siten kustannuksia. Sitä voi myös hyvin pitää ihmisarvoa loukkaavana luukulla pomputteluna. Valtion verotuksesta on sen sijaan löydettävissä veronkorotuskohteita, joilla Ylen rahoitus saadaan katettua sosiaalisesti oikeudenmukaisesti.

YLEn itsenäisyyden järkkyminen budjettirahoituksessa on vailla uskottavaa argumenttia oleva väite. Tosiasiassa eduskunta päättää mediayhtiönsä rahoituksesta aina, joko välillisesti tv-lupamaksun tai esitetyssä mallissa YLE-maksun tason määrittäessään tai suoraan valtion budjettipäätöksissä. YLEn rahoituksen vakaus voidaan varmistaa joko lainsäädännöllisesti tai parlamentaarisesti sopimalla yli vaalikauden menevästä rahoitustasosta. Käytännössä eduskunnan olisi mahdoton kiristää YLEä rahoituksella. Muut median toimijat ja kansalaiset eivät takuulla hyväksyisi kiristystä. Se olisi riittävä pelote kansanedustajille.

Keskustan puoluekokouksen on Lahdessa otettava valta mikä sille kuuluu. Puoluekokousedustajien on linjattava keskustan kanta Yleisradion rahoitukseen. Toivoakseni se päätyy alkiolaiselle linjalle: YLE on rahoitettava sosiaalisesti oikeudenmukaisesti valtion budjetista, ei YLE-maksulla!

Suomi kaipaa yhtenäistä Keskustaa

Keskiviikko 9.6.2010

Maalaisliitto - Keskustalla on ollut erityinen rooli Suomen historiassa. Itsenäistymisen ja sisällissodan ajoista tähän päivään olemme olleet rakentamassa suomalaista hyvinvointivaltiota ja alueellisesti tasa-arvoista Suomea. Karu tosiasia on, että ilman Keskustaa Suomi näyttäisi hyvin erilaiselta. Ihmisyydestä, maahengestä ja mahdollisuuksien tasa-arvosta ponnistavan puolueen eteen myös meidän nuorten on ollut mielekästä tehdä työtä.

Keskustaa kohtaan tuntemastamme arvostuksesta johtuen puolueemme ympärillä viimeiset vuodet käyty keskustelu on surettanut. Politiikan sisällöt ovat hukkuneet rahoituskuvioiden alle. Keskustelu on ollut välttämätöntä seurausta modernin yhteiskunnan ja vanhojen toimintatapojen yhteentörmäyksestä. Valitettavasti Keskusta on joutunut tämän myrskyn silmään, osasyynä tässä ovat sattumat ja median erityisen kriittinen suhtautuminen. Olennaisinta on katsoa peiliin: emme ole aina kyenneet kulkemaan toimintatavoiltamme edistyksellisen kansanliikkeen tavoin etunenässä.

Vaalirahakohun tiimellyksessä puolueemme on tehnyt paljon rahoituksen avaamiseksi. Keskusta on näyttänyt esimerkkiä muille isoille puolueille avaamalla vaalirahoitustaan pitkältä ajalta. Vaikka tämä on ollut arvostettavaa toimintaa, tehdyt toimet eivät ole parantaneet haavoja. Paitsi että puolueen kannatus on laskenut kaikissa käydyissä vaaleissa, myös gallupit ovat vakava viesti kansalta Keskustalle. Sisäisen luottamuksen lisäksi tarvitsemme luottamusta myös tavallisilta ihmisiltä, jotka eivät äänestä puoluekokouksessa.

Näemme, että puolueen yhtenäisyyden on oltava tulevassa puoluekokouksessa ykkösasia. Puoluesihteerivalinnassa ei ole kyse siitä annetaanko periksi "Etelän Medialle" vai ei. Kyse on keskustalaisten puoluetta kohtaan tuntemasta luottamuksesta, sen rakentaminen nykyiselle pohjalle vaikuttaa mahdottomalta. Puolueemme on vakavassa tilanteessa. Aistittavissa on aito riski siitä, että jos pöytää ei saada nyt puhdistettua riittävästi, puolue voi jopa jakaantua kahtia.

Puoluesihteeriksi ehdolla oleva Suomenmaan päätoimittaja Timo Laaninen on Keskusta-aatteen ihminen sydänjuuriaan myöten. Keskustan opiskelijaliiton puheenjohtajana ja Keskustanuorten liittosihteerinä toiminut puolueen mies on sittemmin siirtynyt politiikan taustalle ja ollut tärkeänä tukijana keskustalaisille pääministereille. Laanisen tuntevat ja hänen kanssaan työskennelleet ovat oppineet arvostamaan hänen kykyään kuunnella, ajatella ja kannustaa. Luotamme siihen, että Laanisen johdolla Suomen Keskustalla on mahdollisuus yhdistyä, päästä eteenpäin ja voittaa vajaan vuoden päästä olevat vaalit. Hän on vahvin ja paras valinta puoluesihteeriksemme.

Lahden puoluekokouksesta keskustalaisilla on mahdollisuus valita puolueelle uusi johtoviisikko. Tähän tilaisuuteen on mielestämme suhtauduttava vakavasti ja vastuuta tuntien. Ei ole yhdentekevää kuinka Keskustan käy.

Katja Asikainen
Keskustan Pohjois-Karjalan piirin varapuheenjohtaja
Kesälahti

Asko Autelo
Uudenmaan Keskustanuorten varapuheenjohtaja
Vihti

Aleksi Eskelinen
Keskustanuorten varapuheenjohtaja
Kuopio

Topi Heinänen
Keskustanuorten liittohallituksen jäsen
Ruokolahti

Sami Hänninen
Keskustanuorten liittohallituksen jäsen
Kalajoki

Heikki Kaisto
Keskustanuorten liittohallituksen jäsen
Oulu

Anssi Kekkonen
Kaupunginvaltuutettu
Viitasaari

Markus Kinnunen
Keskustanuorten liittohallituksen jäsen
Helsinki

Eeva Kärkkäinen
Keskustan puoluehallituksen varajäsen
Helsinki

Juho Mattila
Keskustan Pohjois-Pohjanmaan piirin varapuheenjohtaja
Merijärvi

Mari Mäki
Keskustan Lapin piirin piiritoimikunnan jäsen
Rovaniemi

Matias Ollila
Keskustan Varsinais-Suomen piirin varapuheenjohtaja
Turku

Tuomas Paasonen
Espoo

Petri Toivola
Eduskuntavaaliehdokas 2011
Jyväskylä

Menetetty tilaisuus

Sunnuntai 6.6.2010 klo 19:17 - Aleksi

Joukkoliikenne on kokenut viimeisimmän vuoden aikana monenlaisia kolhuja. Junaliikenteelle eli VR:lle ajan voisi sanoa olleen katastrofaalinen. On ollut lakkoja, luntakin jopa tullut taivaalta ja viimeisimpänä routavauriot tekevät tepposiaan, vaikka kesäkelit ovat parhaimmillaan.

Lentoliikenteenne ei ole sekään selvinnyt helpolla. Lakkoilujen ja matkalaukkusumien jälkeen piti vielä islantilaisen tulivuoren pölläyttää taivaalle Euroopan seisauttanut tuhkapilvi. Tuolloin moni business-matkustajakin joutui tyytymään kyytiin maan kamaralla. Vaan kuinka VR sai tilanteen hyödynnettyä?

Itse olin tuhkapilven aikaan eräällä matkalla suuntaamassa junalla Kuopiosta Helsinkiin. Pohjoisesta tullut juna myöhästyi reippaasti routavaurioiden takia. Tieto Pieksämäellä odottaneesta jatkoyhteydestä kesti ja kesti. Henkilökunnan vastaukset olivat lähes savolaisittain ”voephan tuo uotella, vuan voep olla uottelemattakii”. Tiedotus siis tökki pahemman kerran, kuten VR:n edesottamuksia mediasta seuranneet ja itse kokeneet tietävät.

Vaan ei odotellut. Matka jatkui ahtaalla minibussilla loppumatkan. Perillä oltiin aamuyöstä, monta tuntia myöhässä. Ostettu tuote ei aivan vastannut sitä mitä maksaessani ajattelin hankkia. Siinä tuli mieleen muutaman liikematkaajan kanssa rupatellessa, jotka olivat ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa junalla matkustamassa lentokoneen sijaan, kuinka VR möhli miljoonan taalan paikkansa näyttää erinomaista esimerkkiä junamatkustamisen auvoisuudesta.

Tällä kertaa kirjoittelen tätä kirjoitusta, mitenkäs muutenkaan, myöhässä olevassa junassa. Nyt syynä olivat ongelmat liikenteenohjausjärjestelmissä tai sähkövika – ilmeisesti, sillä nykyään kiinnostusta ongelmien syiden kuulemiseen ei juurikaan ole. Myöhässä kuin myöhässä, oli syy mikä tahansa. Matkustan paljon junalla, yleensä useita kertoja kuukaudessa. Ainakin korvauslomakkeiden täyttö on tullut tutuksi. Tosin aikaisemmin mainitsemastani myöhästymisen korvaushakemuksesta ei ole kuulunut mitään, vaikka aikaa on vierähtänyt jo tovi.

Selityksiä on kuultu, syitä on ollut lukemattomia. Olisikohan pikkuhiljaa aika laittaa tuumasta toimeen ja selittelyjen sijaan korjata junaliikenteemme vakavat puutteet? Terveiset menevät niin VR:n johdolle, Liikennevirastolle kuin myös Liikenne- ja viestintäministeriöön. Jatkuvat luotettavuusongelmat nakertavat junamatkustamisen suosiota ja sitä kautta tuloja. Siitä löytyy hyvin sytykkeitä epäonnistumisen kierteen aluksi, lumipalloefektin synnyttämiseen.

Junamatkustamisen suosion toivoisi kasvavan. Siksipä lähetänkin terveiset kaikille VR:n ja Liikenneviraston rautatieosaston työntekijöille. Olette varmasti yrittäneet tehdä parhaanne ongelmien keskellä! Toivotaan jatkoon enemmän onnea kuin epäonnea.

Jäsen vastoin tahtoaan

Lauantai 29.5.2010 klo 15:42 - Aleksi

Keskustan uusien jäsenkorttien postittaminen noin 110 000 henkilölle nosti julkisen kohun ja myrskyn vesilasiin – kuten vähäänkään asioita seuraava ja keskustaa tunteva osasi takuuvarmasti ennustaa. Jäsen tietämättään –henkilöitä (joita julkisuudessa on kutsuttu erikoisesti ”valejäseneksi”) on ilmaantunut valtaisa määrä. Mistä tämä johtuu?

Ymmärtääkseen asian ja asettaakseen sen oikeaan mittasuhteeseen täytyy tietää syitä taustalla. Täytyy myös hahmottaa keskustan omalaatuisuus poliittisena puolueena jäsenmäärän ja järjestörakenteen suhteen. Keskusta on harvinaislaatuinen puolue; sillä on maailmankin mittakaavassa todella paljon ihan oikeita jäseniä sekä tuhansia paikallisyhdistyksiä. Historia on pitkä. Se ulottuu yli 100 vuoden ajalle. Ja se historia näkyy.

Keskustan jäseniä on ympäri Suomen ainutlaatuisella tavalla. Aikana, jolloin maailma ei ollut nykyisenkaltainen verkostoitunut, kaikkien asioiden vaivattomasti ja nopeasti saavutettavissa oleva paikka, keskustan järjestörakenne syntyi. On siis tuhansia, hyvin pieniäkin paikallisyhdistyksiä, jotka saattoivat aikanaan muodostua pienen kylän pohjalta. Kylä kokoontui vuoronperään kunkin talon tupaan pitämään paikallisia kokouksia ja keskusteluiltoja. Keskustan jäsenille, jos keille eri puolueiden jäsenistä, politiikka on ollut elintärkeää. Kaikki paikallisyhdistykset ovat luonnollisesti itsenäisiä. Pieniä soluja on valtaisasti siellä ja täällä. Koko palettia on hurjan vaikea hallita. Esimerkiksi SDP ja kokoomus pääsevät näissä asioissa huomattavasti helpommalla pienemmän mittakaavan vuoksi. Puhumattakaan uudemmista puolueista, kuten perussuomalaiset ja vihreät.

Keskustan yhdistykset ovat pitäneet aikojen saatossa kirjaa jäsenistään. Tietokoneista ja tietokannoista ei ole ollut puhettakaan, paperille ne tiedot on kirjoitettu ylös. Näitä papereita on toimitettu kunnallisjärjestöille ja piireille. Aika on muuttunut ja jossakin vaiheessa on tullut käyttöön esimerkiksi excel-listat. Ja listoja on voinut olla monia. On ”ukkopuolueen” jäsenlista, naisjärjestön jäsenlista, nuorisojärjestön jäsenlista,… On paikallisyhdistyksen lista, kunnallisjärjestön lista, piirin lista, puolueen tai valtakunnallisen järjestön lista,… Toiset yhdistykset ovat aikojen saatossa pitäneet jäsenistään tarkkaa kirjaa, toiset vähemmän tarkkaa. On aktiivisia osastoja ja vähemmän aktiivisia, hiipuvia osastoja. Ehkäpä joku on erotessaan poistettu yhdeltä listalta, mutta edellä kuvaillun sekavan listaviidakon vuoksi ei toiselta?

Kymmenien tuhansien jäsenten ja tuhansien paikallisyhdistysten joukkoon mahtuu monenlaista kadun tallaajaa ja toimijaa. Varmasti isoon määrään mahtuu mukaan myös mätiä omenoita. Missäpä näin ei olisi?
Kun hahmottaa keskustan järjestörakenteen valtavan koon ja monisyisyyden, vaikean hallittavuuden aikana jolloin ei ollut keskitettyjä tietokantoja ja muut historiasta kumpuavat seikat, ymmärtää ettei kokonaisuutta ole helppo hallita – jos ollenkaan. Käytettävissä olevin resurssein ei pysty kysymään 150 000 ihmiseltä, että oletko todellakin halunnut liittyä jäseneksi? On vain ollut luotettava siihen tietoon, mitä saatavilla on ollut.

Oma lukunsa ovat perhejäsenyydet, jonka ongelman taustoja on hyvin selvitetty tässä jutussa. Tämäkin kumpuaa historiasta. Aikoinaan koko perhe on usein todellakin ollut jäseninä. Se on ollut aivan normaalia. Nykyiset lainsäädännöt ja toimintatavat ovat luonnollisesti aivan toiset kuin vuosikymmeniä sitten.
Näitä tietämättään jäsen-tyyppejä on kyllä tullut esiin aikaisemminkin. Kun asiaa on selvittänyt, lähes poikkeuksetta syy löytyy lähempää kuin arvasikaan. Suosittelen monelle jäsenyyttään ihmettelevälle soittamaankin puolueen numeron sijasta omille vanhemmilleen. Ja kysyä, olisiko heillä kenties asiassa osaa tai arpaa? Ja mahdollisesti kysyä, miksi vanhemmat eivät ole informoineet asiasta? Heillekin osavastuu useimmiten kuuluu.

Keskustalaiset tiesivät, että valtakunnallisen jäsentietokannan luomisessa on valtaisa työ ja se toisi myös esiin nyt nähdyn kaltaisia tapauksia, jotka eivät ole miellyttäviä. Ehkä joku olisi voinut asian edessä lannistua ja todeta ”antaa olla vain”. Keskusta teki kuitenkin toisin. Tietäen tulevasta valtavasta savotasta ja ikävistä puolista, se lähti puhdistamaan rekisteriä ja saattamaan sitä ajan tasalle yhteen tietokantaan. Tie on ollut kivullisen hidas kuljettava. Nyt ollaan muutoksessa kohdassa, joka on kenties vaikein. Moni saa tietää, että on tietämättään ja tahtomattaan puolueen jäsen.

Mielestäni keskusta teki kuitenkin oikein ja nämä henkilöt voivat tältä osin kiittää puoluetta uudistuksesta. He ovat nyt saaneet tiedon jäsenyydestä ja voivat ilmoittaa eroavansa siitä. Ilman uudistusta nimet olisivat jääneet roikkumaan ikuisiksi ajoiksi eri jäsenlistoille. Ilmoitus ja asia on hoidettu. Ennen se ilmoituskaan ei olisi välttämättä riittänyt 100% varmuudella. Kenellekään ei taatusti koidu asiasta muuta haittaa kuin pieni vaiva esimerkiksi lyhyen sähköpostiviestin lähettämisestä. Keskustalla edessä on valtavasti työtä, mutta suunta on oikea. Niin valitettava tilanne kun on ollutkin, nyt asiat lähtevät vihdoin korjaantumaan. Se vaatii pienoista ymmärrystä ja malttia.

Keskustelupalstoilla on voinut jälleen lukea, kuinka keskusta on taas huijannut ja ties mitä. Ei keskusta tätä tilannetta ole varmastikaan tahallisesti halunnut eteensä. Kuka haluaisi? Olen kuvaillut ne mielestäni ymmärrettävät syyt, mitkä tilanteeseen ovat kuitenkin johtaneet. Ja kuten olen maininnut, nyt asiaa korjataan – ja siitä on kiittäminen.

Moni on myös sanonut toimintaa rikolliseksi hyödyn tavoitteluksi. Moni on kysynyt, onko keskusta saanut perusteetonta hyötyä todellista suuremmasta jäsenmärästä esimerkiksi puoluetukien ja jäsenmaksujen myötä? Nämä kysymykset valitettavasti osoittavat enemmän tietämättömyyttä kuin asian todellista tilaa.

Puoluetuen määrään vaikuttaa vain ja ainoastaan kansanedustajien määrä. Jäsenmäärä ei siis vaikuta puoluetukeen. Todellisuutta isommasta jäsenmäärästä ei koidu mitään hyötyä. Tai korkeintaan imagollista suuruudesta, mutta sekin imagoetu on nyt takuulla menetetty ja sitä kautta laskut maksettu. Valtaa ei anneta jäsenmäärän perusteella, vaan vaaleissa äänien perusteella. Perusteetonta valtaa ei siis keskusta ole saanut. Tältä osin erokeskusta.fi:n väitteet ovat täysin vääristellyt.
 Suurin osa jäsenistä ei maksa jäsenmaksua, eikä niitä läheskään kaikilta peritä. Haamujäsen ei tuo yhtään lisäeuroa kassaan. Tai jos käy maksamassa jäsenmaksun tietämättään ja haluamattaan jäsenyydestä, on jo vika itsessä. Taloudellista hyötyä ei ole koitunut.

Keskusta on tehnyt virheitä ja ne pitää myöntää, sekä ottaa opiksi. Esimerkiksi nyt jäsenkortit olisi voinut lähettää pienemmissä erissä välttääkseen valtavaa yhteydenottovyöryä pienen ajan sisällä, jäsenkorttikirjeeseen olisi voinut laittaa informaatiota mahdollisista vääristä jäsenyyksistä sekä puolueen nettisivuille lisätä eroamis-lomakkeen henkilövarmennuksella. Opittavaa siis on ja kiire saada kortit lähetettyä ennen puoluekokousta (J. Korhosen vaalilupaukset täytyy saada täytettyä) ei tilannetta helpottanut.

Keskusta on puolueena valtava ja iso laiva kääntyy tuskaisan hitaasti. Organisaatio, jossa on monia eri tasoja ja tuhansia eri osia, ei ole ketterin muuttumaan ja mukautumaan. Asia täytyy vain ymmärtää ja olla maltillinen. Sillä kyllä se isokin laiva lopulta kääntyy.

Yritin tässä selventää tapauksen taustoja mahdollisimman perusteellisesti. Asia on herättänyt tunteikasta kommentointia netin eri palstoilla, mutta toivon kommenteilta täällä malttia, fiksuutta ja asiallisuutta.

http://www.liitykeskustaan.fi

Oletko tavannut katkeroitumatonta demaria?

Tiistai 25.5.2010 klo 21:04 - Aleksi

Olen pitänyt Mikael Jungneria fiksuna demarina. Oli pettymys huomata, kuinka puoluepolitiikkaan siirtyessään hänestäkin kuoriutuu perinteisempi demari esiin: katkeroitunut populisti.

Vaan ihmekös tuo? Onhan Mikaelilla ollut oppi-isänä itse katkeruuden suur-mestari, ärähtelevä ex-pääministeri Paavo Lipponen. Siinä on tullut mallia esimiehestä. Näiltä pohjilta onkin hyvä arvioida muiden johtamistaitoja.

Toisaalta Mikaelin vaihtunut linja sopii vallan mainiosti nykyiseen demarimeininkiin. Populismi nostaa päätänsä laajalla rintamalla, jatkuvasti ja joka asiassa. Nyt täytyy antaa näyttöjä, että on sopiva puoluesihteeri tähän menoon.

Itse olen kuullut palautetta Liisa Hyssälän johtamistaidoista suoraan yhdeltä hänen alaiseltaan. Se ei ole laaja otanta, mutta pidän sitä kuitenkin erittäin pätevänä esimerkkinä. Tämä alainen kuvaili Hyssälää parhaaksi pomokseen, mitä hänellä koskaan on ollut. Hyssälä on ollut erittäin kannustava ja ottanut hyvin huomioon sen, mitä alaiselta voi odottaa. Hän siis tiedostaa alaisen kyvyt, auttaa eteenpäin ja kehittymään sekä tsemppaa. Lupsakka Hyssälä ei siis tältä pohjalta vaikuta huonolta johtajalta.

Kannattaisi ehkä siis Jungnerin ensin perehtyä asiaan, josta laukoo julkisuuteen. Huhupuheet eivät tässäkään kohtaa ole tiedon väärti. Moni Kelan valtuutettu on kiistänyt Jungnerin huhu-väitteet.

Kaiken muun lisäksi Hyssälä on tehtäväänsä muodollisesti erittäin pätevä. Koulutus on aivan huippuluokkaa. Työkokemusta on valtavasti juuri Kelan alalta. Erinomaista osaamista löytyy myös Hyssälän ministeripestin jatkajalta, kansanedustaja Juha Rehulalta.

Näin hyvä tilanne ei ollut Jungnerin itsensä kohdalla, kun hänet valittiin Ylen johtoon. Sepä tässä surkuhupaisinta onkin. Kuinka voi lähteä arvostelemaan poliittisesta valinnasta, jos itse on noussut asemaansa läpeensä poliittisen valinnan kautta? (kuten Ylen hallintoneuvoston ex-puheenjohtaja Markku Laukkanen kertoi) Demareiden tekopyhyys tässä tilanteessa kaikkien aikojen poliittisten nimitysten puolueena on jotain aivan omaa luokkaansa.

Puoluekirja ei saa olla vaatimus johonkin tehtävään. Puoluekirja ei saa olla myöskään este valintaan, jos pätevyyttä ja osaamista löytyy. Valitettavasti puoluekirjasta on kuitenkin tullut tänä päivänä helppo lyömäase, asiassa kuin asiassa.

Itse otsikon kysymykseen, joka taisi olla retorinen, oma vastaukseni on, että olen tavannut monenlaista demaria; fiksua ja vähemmän fiksua, katkeroitunutta ja katkeroitumatonta. Jotenkin puoluejohtoon kuitenkin näyttäisi keskittyvän tietynlaista sakkia…

Yhteistyö rakennetaan luottamuksella

Torstai 20.5.2010 klo 21:43 - Aleksi

Monissa kunnissa on menneinä vuosina pohdittu, tutkittu ja tehtykin kuntaliitoksia. Ja sama jatkuu takuulla myös tulevina vuosina. Kuntien menotalouden paisuminen pakottaa etsimään rakenteellisia ratkaisuja tehokkuuden saavuttamiseksi. Joskus liitos toteutuu, joskus ei, joskus edes keskusteluja ei päästä aloittamaan. Millä eväillä liitoksia voidaan lähteä hakemaan?

Tätä kysymystä toivoisi jokaisen kunnallispoliittiseen keskusteluun osallistuvan pohtivan. Usein nimittäin kuulee kuntaliitoksia toivovia puheenvuoroja, joilla kuitenkin vain vahingoitetaan edellytyksiä yhteistyön hakemiselle.

Sanoisin, että avainsanoja yhteistyön ja liitosten toteutumiselle ovat luottamus, vastavuoroisuus ja toisen osapuolen huomioiminen. Kuntien virkamiesten ja luottamushenkilöiden pitää tuntea toisensa ja luottaa toisiinsa. Välistävedoilla, painostuksella ja sanelulla eivät asiat etene. Asioita pitää muistaa tarkastelle myös sen naapurin näkökulmasta, ei vain omaan napaansa tuijottaen. Täytyy miettiä, mitä naapurikin hyötyisi liitoksesta, mitä se menettäisi ilman sitä? Miksi se lähtisi liitokseen mukaan?

Keskustaa syytetään usein kehityksen jarruksi ja liitosten torppaajiksi. Omat reaalimaailman havainnot eivät tätä tue. Yleistykset ovat tietysti typeriä, mutta ehkä tämä käsitys syntyy sitten siitä, että haemme liitoksia yhteisen näkemyksen ja eheyden kautta, emme väkipakolla. Olemme aina olleet yhteiskunnan eheyttäjiä, emme riitojen kärjistäjiä.

Tämän viikon maanantaina Kuopion kaupunginvaltuusto jäi kokouksensa jälkeen keskustelemaan strategisista kaupunkitason yhteistyökuvioista. Saimme jälleen kuulla tovereiltamme vasemmalta ja oikealta rivienvälisyytöksiä, että keskusta on vastuussa siitä, etteivät Kuopio ja Siilinjärvi ole liittyneet yhteen.

Keskusta on maakunnassa suurin puolue ja kantaa vastuunsa. Me kuopiolaiset keskustalaiset lähdemme takuulla heti keskustelemaan yhteistyöstä muiden kuntien kanssa, jos muuallakin siihen löytyy haluja. Kuitenkin tavatessaan muiden kuntien keskustalaisia on havainnut, että juuri maanantain kaltaiset demari- ja kokoomusvaikuttajien lausunnot ovat pahinta myrkkyä yhteistyön edellä.

Demarit ja kokoomuslaiset kun usein tuuppaavat pitää juuria syyllistäviä ja painostavia puheenvuoroja, jotka naapurikuntien luottamushenkilöt kokevat suuremman saneluksi. Jos näiden neropattien lausuntoja ei olisi tapahtunut vuosien varrella, moni kuntaliitos olisi jo ehkä toteutunut. Ainakin olisimme pidemmällä yhteisellä taipaleellamme.

Muitakin kivoja havaintoja tosimaailmasta voi tehdä. Kovin nihkeää kuntaliitosten toteutuminen on ollut myös punaisissa ja sinisissä kunnissa. Pohjois-Savossa Varkaus ei ole hievahtanut mihinkään suuntaan yhteistyöasioissa. Pääkaupunkiseudulla kuntaliitokset vaikuttavat tuskalta, vaikka siellä demareilla ja kokoomuksella on merkittävästi valtaa.

Usein kuntaliitosta toteutettaessa suurimmaksi jarruksi löytyykin juuri muut kuin keskustalaiset. Kaunopuheet unohtuvat nopeasti tosiasioiden edessä. Tämä johtuu tietysti siitä demokratian tuskaisuudesta, että pienemmän (maalais)kunnan liittyessä isompaan kaupunkiin keskusta voittaa monesti lisää kannattajia. Vastuullinen maakuntaveturi ei voi myöskään vain poimia mukaansa rusinoita pullista, eli parhaimpia kuntapartnereita, vaan vastuuta on kannettava myös heikompien kuntien kohtalosta.

Itse kannatan lämpimästi yhteistyön hakemista. Liitoksia syntyy jatkossakin ja hyvä näin. Ne ovat kuin kaupankäyntiä: kauppa syntyy vain, jos molemmat osapuolet kokevat siitä hyötyvänsä. Toivon hartaasti, että yhteistyön karikkoja synnyttäviä puheenvuoroja vasemmalta ja oikealta tulee jatkossa nykyistä vähemmän. Rakennetaan luottamusta vastavuoroisuuden ja naapurin huomioimisen kautta!

Populismin kevätkukkasia Kreikasta!

Sunnuntai 9.5.2010 klo 19:29 - Aleksi

Viime päivien keskustelujen kuumimmasta perunasta ei ole epäselvyyttä. Kreikan talouskriisissä tapahtuu uusia käänteitä hätkähdyttävän nopeaan tahtiin. Iso ja pelottava asia herättää monenlaisia mielipiteitä. Valitettavasti se on myös herättänyt populismin kukat kevään loistavimpaan kukoistukseen.

Oppositiolla ei tunnu olevan mitään rajaa, kuinka paljon asiasta saa antaa disinformaatiota, pelotella suomalaisia, keskittyä epäolennaisuuksiin, jättää EU:n yhteiset sopimukset huomiotta ja heitellä mitä eriskummallisimpia vaatimuksia. Mitään velvollisuutta esittää todellista vaihtoehtoa e myöskään tunnu olevan.

Sekaan on mahtunut monenmoista kommenttia. Alhaisin suoritus löytyi perussuomalaisten Pentti Oinoselta (jälleen). Hän kummasteli millä Kreikka velkansa maksaa.”Oliiveinako? Tupakkeinako? Vai sitruunoinako?” Oinonen kyseli. Ei voi kuin kummastella miten alhainen tietotaso maailmanmenosta kansanedustajalla voi olla. Sitä yritetään piilottaa huumorin säilän taakse. Kyllä taas hävetti meidän pohjoissavolaisten puolesta!

Vasemmisto-oppositio on keskittynyt lähinnä syyllisten etsintään. Tiukassa paikassa ratkaisujen löytäminen taitaakin olla heiltä liikaa odotettu. Tällä hetkellä tärkeintä on suurimman kriisin estäminen ja vahinkojen minimoiminen. Siis niiden ratkaisujen etsiminen, joilla uuden maailmanlaajuisen talouskriisin räjähtäminen kasvoillemme estetään. Syyllisiä voidaan etsiä sitten paniikin ja pölyn laskiessa.

Ärsyttävää on myös tapa julkisuudessa puhua Kreikan tukipaketista. Ikään kuin antaisimme heille 110 miljardia euroa ja se olisi siinä. Totta kai lähtökohtana täytyy olla, että laina maksetaan takaisin. Yhtä luonnollista on, että lainaamiseen liittyy aina riskejä luottotappioista.

Sen takia onkin äärettömän tärkeää, että lainaehdoilla Kreikka pakotetaan pistämään taloutensa ja tapansa kuriin. Korruptiota, byrokratiaa, tehotonta julkista palvelutuotantoa, älyttömiä etuisuuksia, leväperäistä rahojen käyttöä: kuntoon laitettavia asioita siis riittää. Tässä kohtaa arhinmäkeläinen kreikkalaisten sääliminen on turhaa – sitä niittää mitä kylvää.

Mielenkiintoista olisikin kuulla opposition edustajilta, mikä heidän todellinen vaihtoehtonsa on? Suljetaan silmät ja annetaan ruton levitä maailmanlaajuiseksi pandemiaksi? Miltä kuulostaisi vuoden 2008 kriisin toisinto, finanssimarkkinoiden luottamuskriisi ja siitä seuraava talouskriisi?

Uusi kriisi heti edellisen perään orastavan kasvun hetkellä olisi kuolettavaa myrkkyä, jota monet valtiot eivät kestäisi. Näistä lähtökohdista julkiselle elvyttämiselle ei olisi mahdollisuuksia, vaan edessä olisivat rajut leikkaukset. Historiallinen talousromahdus ja siitä seuraava työttömyyden räjähtäminen olisivat lasten leikkiä nykytilanteeseen verrattuna.

Vaikka kukaan ei varmaksi tiedä mitä Kreikan romahduksen sallimisesta seuraisi, ovat riskit aivan liian suuret kokeiltavaksi. Täytyy valita surkeista vaihtoehdoista vähiten surkea, se vähiten paha ja vähiten riskialtis. Tilanne on vakava, joten turhan politikoinnin ja populismin soisi jäävän vastuullisuuden taka-alalle.

Digi, digi, digi, eli kohti uutta

Perjantai 30.4.2010 klo 16:09 - Aleksi

Tämä on ensimmäinen blogikirjoitukseni, joka julkaistaan myös uudistuneessa Keskusta.fi:ssä. Blogia olen kirjoittanut pian lähes kaksi vuotta. Joukkoon mahtuu monenlaista tuotosta. On kevyttä kirjailua, teräviä huomioita, laajoja pohdintoja, pitkiä jorinoita, lyhyitä pätkiä, vakavaa asiaa ja huumoria. Toivotan Keskusta.fi:n vierailijat lämpimästi tervetulleeksi blogini pariin. Antakaa palautetta ja kommentoikaa, internet on parhaimmillaan hyvässä vuorovaikutussuhteessa.

Keskusta asetti tavoitteekseen viikko sitten avatuilla uudistuneilla internetsivuillaan olla Suomen johtava digipuolue ja suurentaa digitaalista jalanjälkeään. Hyvä tavoite jota kannatan mielelläni. Tosin jalanjäljen tilalla voisi hyvin käyttää myös kädenjälkeä, joka yhdistyy mukavasti tassujemme jälkiin tiuhaan painelluilla näppäimistöillä.

Keskusta lupaa tässä yhteydessä uusia tapoja osallistua ja vaikuttaa. Tästäkin tavoitteesta olen samaa mieltä, mutta sisälläni pieni kriittinen minäni herää pohtimaan tavoitteen käytännön toteutuksen suhteen. Uudet tavat eivät saa jäädä Idols-äänestysten tasolle.

Ohjelmien kommentointi ja mahdollisuus tehdä aloitteita ovat nekin hyviä tapoja vaikuttamiseen. Pelkkä tekninen mahdollisuus ei kuitenkaan riitä. Onnistuakseen keskusta kaipaa tässä asiassa täysin uuden kulttuurin ja ajanhengen ymmärtämisen.
Uusi kulttuuri pitäisi lähteä ajatuksesta ”alhaalta ylöspäin ohjautuvuudesta”. Vai oliko tämä uutuus paluuta vanhaan?

Joka tapauksessa, tämän kulttuurin luomisessa puoluejohdolla on merkittävä vastuu. Palautteet, kommentit, aloitteet ja muut signaalit keskustan kuuluisalta kentältä pitää ottaa vakavasti. Olivat ne sitten annettu kasvokkain tai digitaalisesti nollina ja ykkösinä.

Esimerkiksi puoluekokousaloitteiden toteutumista soisi seurattavan keskustan johdossa. Niiden tulisi myös ohjata arjen politiikkaa. Kuuntelemisen lisäksi pitää myös kuulla ja ymmärtää, ottaa vastaan. Puolueen toimintaelimillä täytyy olla niille kuuluva valta.

Jos vaikuttamisväylät koetaan lumedemokratiaksi, ei hyvilläkään imagotempauksilla ja korulauseilla pitkälle pötkitä. Tämä on hyvä pitää mielessä, kun keskustan toiminnasta ja internetvaikuttamisesta rakennetaan aidosti mielenkiintoista ja houkuttelevaa. Toivottavasti keskusta onnistuu kasvamaan Suomen johtavaksi digipuolueeksi ja suurentamaan digitaalista käden- ja jalanjälkeään!

Näillä sanoilla toivotan kaikille oikein mukavaa vihreää vappua!

Keskustan uuden menestyksen eväät

Keskiviikko 21.4.2010 - Aleksi

Lahden puoluekokouksen vauhtiin päässeen puheenjohtajankisan lisäksi myös varapuheenjohtaja- ja puoluesihteerikisat näyttävät lähtevän käyntiin. Hyvä niin, sillä tarvitsemme Lahdesta uuden alun reippaasti uudistuneella puoluejohdolla.

Keskusta on kantanut hallitusvastuuta kelvollisesti pian jo kahdeksan vuotta. Menestyksellä on ollut hintansa. Puhtimme ja intomme on hiipunut, sanomamme on hämärtynyt, järjestökone on rapautunut ja viimeisimpänä vaalirahakohu on rapauttanut uskottavuutemme. Varjoihin vaipumiseen ei silti ole syytä, sillä meillä on ainutlaatuinen mahdollisuus kylvää uuden menestyksen siemen.

Alkaneella 2010-luvulla tehdään ratkaisut laman jälkien hoidosta, ilmasto- ja ympäristökatastrofin estämisestä sekä huoltosuhteen heikentymisen tuomista haasteista ja mahdollisuuksista. Keskustalla ei ole varaa jäädä näistä päätöksistä ulos. Miten turvaamme menestyksen eväät?

Uusi nousu vaatii rohkeutta ja uudistumista. Puheenjohtajakilpailun vähäinen ehdokasmäärä osoitti, että nykyisen kärjen takana rintama on aivan liian ohut. Jokaisen vuosikymmeneltä toiselle menestyvän joukkueen salaisuus on uudistumisessa. Kysykää vaikka Manchester Unitedin managerilta sir Alex Fergusonilta. Nyt on aika nostaa uudet keskustan tulevaisuuden tekijät eturiviin.

Tarvitsemme tekemiseemme innostusta, iloa ja intohimoa. Tarvitsemme aatteemme kirkastamista 2010-luvun politiikaksi. Tarvitsemme järjestömme tuomista uudelle vuosikymmenelle.

Kaikkeen tähän tarpeeseen löytyy vastaus nuoresta vastuunkantaja-sukupolvesta. 80-lukulaisista meillä on jo Riikka Manner vastuunkantajana Euroopan parlamentissa. Kansanedustaja Tuomo Puumala on tuonut uutta eloa keskustaan puolueen varapuheenjohtajana. Hänen työnsä ansaitsee jatkokauden.

Tämä 80-luvun ykkösketju tarvitsee hyökkäyskolmikkoonsa puuttuvan lenkin. Mielestäni hän on Kerttu-verkoston puheenjohtaja, erityisavustaja Annika Saarikko, jota Edistykselliset Keskustanaiset esittivät puolueen varapuheenjohtajaksi.

Annikasta löytyy innostavuutta, raikkautta, uuden ajan alkiolaisuutta, näkemystä ja osaamista. Hän on osoittanut kykynsä Kerttu-verkoston johdossa luoda nykyaikainen järjestö. Hän on karismaattinen henkilö, jonka keskustan puoluejohto tarvitsee. Vetoankin Annikaan, että hän antaa myöntyvän vastauksen varapuheenjohtajaehdokkuudelle.

Keskustan nuorempi sukupolvi on valmis kantamaan ylpeänä vastuun kansanliikkeestämme. Keskustan veteraanit ja tämän päivän toimijat ovat luoneet arvokkaan perinnön, jonka he voivat nyt huoletta antaa uusien vastuunkantajien johdettavaksi. On aika siirtää viestikapula eteenpäin.

Annetaan rakentaa määrättömästi ydinvoimaa, mutta ei kauppakeskuksia?

Keskiviikko 14.4.2010 klo 21:02 - Aleksi

Heti alkuun varoitus: monitahoinen on aihe, joten pitkä on kirjoituskin.

En ole voinut kuin ihmetellä kokoomuksen ydinvoimalinjaa. Heidän puolestaan ydinvoimarakentamista ei ole syytä tarkastella poliitikkojen taholla, vaan yrityksien tulee saada rakentaa kapasiteettia ihan niin paljon kuin huvittaa. Näin siis ydinvoimassa, joka koskettaa koko kansaa merkittävästi. Sen sijaan kauppakeskusten rakentamista ollaan rajoittamassa ja ohjaamassa heti ensimmäisenä. Siis mitä?!

Kuinka voi olla mahdollista, että ydinvoiman suhteen on ”antaa mennä” linja, mutta kaupparakentamista estetään parhain päin asuntoministeri Jan Vapaavuoren johdolla? Logiikka ja linjakkuutta ei löydy vaikka kuinka yrittäisi ymmärtää. Ellei sellaisiksi lasketa koko maan kehityksen vastustamista ja mahdollisia puoluerahoituslähteitä. Ydinvoimaratkaisut kuuluvat ehdottomasti koko kansalle ja siten politiikkaan.

Kokoomuksen/EK:n ydinvoimakannan perustelut ovat tuttuja. Viimeiseksi ne ovat tainneet toistaa ex-opetusministeri Sari Sarkomaa (kok.):
” Sarkomaan mukaan tulevalla ydinvoimalla korvataan venäläistä ydinvoimaa, suomalaista hiilivoimaa ja käytöstä poistuvaa ydinvoimakapasiteettia. Sarkomaan mukaan kysymys kuuluu, mistä näistä Keskusta on valmis luopumaan.”

Vastaukseni on: luopua ei tarvitse mistään kohdasta. Yleisesti ottaen tämän tason perustelut ovat niin yksinkertaistettuja, että ihan hävettää esittäjän puolesta. Ainakaan ne eivät yliarvioi vastaanottajan älyllistä tasoa. Mietitäänpäs perusteluja kohta kerrallaan.

Näissä puheissa usein unohdetaan, että Suomeen on jo rakenteilla maailman suurin ydinvoimayksikkö. Sen sähköntuotanto on suurin piirtein sama kuin Venäjältä tuotu sähkön määrä (vuonna 2008: 12,8TWh). Jos taas yritykset haluavat maksimoida voittoa, ne tuovat halvempaa venäläistä sähköä kuin ostavat kalliimpaa suomalaista ydinsähköä, olkoot sitä tarjolla kuinka paljon tahansa. Venäjän tuonnin korvaaminen perusteluna ei siis oikein onnistu.

Hiilivoima on kallista ja sitä käytetään lähinnä lämmön ja sähkön yhteistuotannossa sekä harvemmin sähkönkulutuspiikkien aikaan melko kannattamattomasti pelkkään sähkön tuotantoon lauhdevoimalla. Ydinvoima ei sovi yhteistuotantoon, joten määrä minkä ydinvoima voi hiilivoimaa korvata on pienehkö. Monet yhteistuotanto-laitokset (CHP) tulevat käyttöikänsä päähän lähitulevaisuudessa. Ne täytyy korvata uusilla CHP-laitoksilla. Näiden korvaaminen tapahtuu siis uusiutuvaa polttoainetta (mm. puuta) käyttävillä CHP-laitoksilla, ei ydinvoimalla.

Viimeinen argumentti koskee poistuvaa ydinvoimakapasiteettia. Se on ajankohtaista noin 2030, ellei käyttölupien voimassaoloaikaa jatketa. Fortumin lupahakemus koskee pitkälti juuri Loviisan voimaloiden korvaamista. Miksi meidän pitäisi tehdä ratkaisut 20 vuoden päähän kuuluvista asioista jo nyt? Tekniikka ehtii muuttua ja mahdollisuus valita kuuluisi jättää sen ajan päättäjille. Ne ratkaisut ehtii tehdä hyvin 10 vuodenkin päästä.

Ja kappas, eipäs ne Sarin ja Jyrkin argumentit enää niin uskottavilta tunnukaan. Vielä vedotaan mahdollisuuteen viedä sähköä. Ydinsähkön rakentaminen viennin varaan olisi ydinenergialain hengen vastaista ja vastaa ydinjätteen tuontia Suomeen. Huvittavasti samalla Jyrki Katainen heittää suustaan sammakoita, että ydinsähkönvientiä voitaisiin estää joillakin ratkaisuilla. Ei taida onnistua yhdistyvillä sähkömarkkinoilla. Ydinsähkön vientihalut ja vientiperustelut voitaisiin jo unohtaa.

Toinen asia mikä Suomen ratkaisuja pitäisi ohjata, on EU:n sopimat tavoitteet uusiutuvan energian määrän lisäämiselle. Tämä sopimus unohdetaan kokoomuksessa. Vaikka metsähakkeen käyttö tuplaantuisi (lisäys n. 10TWh), tuulivoima nousisi lähes nollasta 6TWh:n ja muu uusiutuva energia lisääntyisi noin puolella (n. 10TWh), näyttäisi Suomi silti jäävän 38%:n uusiutuvan energian tavoitteestaan (TEM:n arvio energian kysynnästä ja tuotannosta).

Haasteen tähän luo metsäteollisuudesta todennäköisesti vähenevä tuotanto, jonka ohella syntyy uusiutuvaa energiaa. Uusiutuvassa energiassa olisi hyvä mahdollisuus Suomen teollisuudelle – kysyntää ei ainakaan tule puuttumaan. Tähän mahdollisuuteen kannattaisi panostaa.

Ydinvoimalupien hakijat lupaavat vastineeksi rakentaa paljon uusiutuvaa energiantuotantoa. Niin lupasivat myös Olkiluoto 3:n yhteydessäkin. Käytännön kokemukset vain osoittavat, että ydinvoima on haitta uusiutuvan energian lisäämiselle.

Kuluttajat eivät todennäköisesti juurikaan hyötyisi sähkölaskuissaan ydinvoimasta. Lisäkapasiteetti menee suurelta osin teollisuuden omaan käyttöön. Euroopan yhdistyvillä sähkömarkkinoilla pohjoismaisilla edullisemmilla sähkömarkkinahinnoilla on pikemminkin paine nousta muun Euroopan tasolle. Näillä isoilla markkinoilla ei Suomen ratkaisut sähkön markkinahintaa hetkauta.

Ydinvoimatuotannon pitäisi kyetä vakuuttamaan itsensä onnettomuuksien varalta. Vakuutusten pitäisi korvata mahdolliset valtavat tuhot. Ongelma on siinä, että yksikään vakuutusyhtiö ei vakuutusta suostu myymään. Siis riskin käsittelyn ammattilaiset eivät tähän ryhdy! Ydinsähkö tarkoittaa 100 000 vuoden huolenpitoperintöä tuleville sukupolville. Näin pitkällä aikavälillä kustannukset eivät voi jäädä muun kuin yhteiskunnan huoleksi. Olkaa hyvät tulevat sukupolvet, tässä lahjamme!

Olkiluoto 3:n kauppahinta oli 2002 päätöshetkellä silloisten lehtitietojen mukaan noin 3,2 miljardia euroa. Nyt hinta on todennäköisesti suurin piirtein kaksinkertaistunut. Tulevat yksiköt voivat maksaa jopa 7-8 miljardia euroa. Arabiemiraateissa tarjouskilpailun vastikään voittanut neljän ydinvoimayksikön hinta oli yhteensä 28 miljardia euroa, eli 7 miljardia per yksikkö. Suomessa tuskin ainakaan alemmaksi päästään, päinvastoin.

Teollisuus ei tälle tasolle uskalla nyt mennä. Siinä ovat kannattavuuslaskelmat kovilla. 8 miljardilla ydinvoimasähkön tuotantokustannus olisi noin 60 euroa megawattitunnilta. Tuulisähkön omakustannushinnaksi on laskettu ilman tukia 62 euroa (lähde Talouselämä 12/2010 artikkeli: viittaus Lappeenrannan teknillisen yliopiston Risto Tarjanteen laskelmiin, tosin itse löysin tästä tutkimusraportista hinnaksi n. 52€/MWh).
Aliarvioidaanko Suomessa muotivirran sokaisemana tahallaan kustannusarvioita? Nimittäin USA:ssa Barack Obaman suuresta kannustuksesta huolimatta ydinvoimaprojektit eivät ole saaneet lentävää lähtöä, nimenomaan kannattavuusongelmien vuoksi.

Kokoomus väittää hyvinvointiyhteiskunnan säilymisen riippuvan ydinrakentamisesta. Tälle napanuoralle olisi kiva kuulla perusteluja. Aalto yliopiston kauppakorkekoulun professori Matti Liski on eri mieltä. Hän sanoo Talouselämä 12/2010 lehden haastattelussa seuraavaa:

”Talouskasvu ei perustu halpaan sähköön pitkällä aikavälillä. Onko meidän osamme kansainvälisessä työnjaossa halvan sähkön tuotanto ja kulutus? --- Halpa sähkö ei ainakaan edesauta teollisuuden välttämätöntä rakennemuutosta. Suomen BKT:n kasvu on tullut työn tuottavuuden kasvusta. Enkä usko, että tuottavuus merkittävästi kasvaa niillä toimialoilla, jotka käyttävät paljon sähköä.”

Hyvin sanottu. Itse ainakin toivon innovatiivisempia visioita Suomen talouden tulevaisuudesta kuin paperin tuottamisen.

Vaikka olen tässä todella pitkässä kirjoituksessa lytännyt ydinvoimaa aikalailla olan takaa, en lähde kuitenkaan ideologiselle 0-linjalle. Uusiutuvalla energialla korvataan fossiilisia polttoaineita energian tuotannossa ja tuulivoimalla katetaan lisääntyvää sähkön kysyntää. Olkiluoto 3 tuo merkittävän osansa tuonnin korvaamiseen ja kysynnän kasvun vastaamiseen.

Todennäköisesti tarvitsemme uusiutuvan energian merkittävän lisäämisen ohella myös valitettavasti lisää vielä yhden ydinvoimayksikön. Muuten emme kykene vastaamaan kysyntään. Sähkön käyttöä pitää tehostaa, mutta sähkön käytöstä ei saa tehdä rikollista. Toivottavasti lisääntyvää tarvetta edelleen löytyy ja sille pitää luoda edellytyksiä.

Yhtä yksikköä enempää me emme kuitenkaan tarvitse. Kenelle tämä yksi lupa sitten tulee antaa? Vastaus on helppo. Sille, joka luvasta maksaa huutokaupassa eniten. Tässä tilanteessa luvan hakijat voivat myös yhdistellä hakemuksiaan. Mahdolliset huutokauppatulot on hyvä käyttää uusiutuvan energian sekä sähkön käytön tehostamiseen liittyvien teknologioiden ja innovaatioiden edistämiseen.

Vaihtoehtoja sittenkin!

Perjantai 9.4.2010 klo 13:34 - Aleksi

Keskustan puheenjohtajankisan ehdokkaat jäivät neljään, mutta sitäkin vähemmän on ollut juhlimista puoluesihteeriehdokkaiden kanssa. Niitä kun on ollut kokonainen nolla, vaikka puoluekokoukseen on aikaa enää rapiat kaksi kuukautta. Mutta eipä ole enää!

Ilolla otin vastaan tiedon ensimmäisestä kisaan ilmoittautuneesta. Klaukkalan paikallisyhdistys asetti ehdokkaaksi 42-vuotiaan yritysvalmentajan Yrjötapio Kivisaaren.

Kaveri on minulle entuudestaan täysin tuntematon, mutta kaikille pitää ehdottomasti antaa mahdollisuus. Pikaisella tutustumisella Kivisaaren kotisivuihin poliittinen osaaminen vaikuttaisi suht kapealta, mutta siviiliosaaminen on hyvää. Liikunnan asiantuntijana kovaan työhön vaadittavaa fyysistä kuntoa luulisi löytyvän.

Poliittista osaamista puolueesta löytyy kyllä muutoinkin yllin kyllin. Onhan se täynnä poliitikkoja eri tehtävissä! Puoluetoimiston kokoonpano valikoituu tarpeen mukaan. Kivisaaren yritysosaaminen sopii erinomaisesti puoluesihteerin osaamisvaatimuksiin. Puolueen operatiivista johtamista pitäisikin viedä enemmän yritysjohtamisen suuntaan.

Nykyinen puoluesihteeri Jarmo Korhonen on kertonut ilmoittavansa omasta ehdokkuudesta vasta toukokuun aikana. Sitä ennen toivoisi vielä toistakin uutta ehdokasta kehiin, sekä uusia konkreettisia avauksia, virkistävää keskustelua ja rehtiä kampanjointia. Tervettä kilpailua ei tässä tilanteessa takuulla tule olemaan liikaa.

Paikka puoluesihteerinä on ansaittava osoittamalla oma näkemys mihin puoluetta viedään ja oma osaaminen, millä tämä tavoite saavutetaan.

Kasvis- ja lähiruokaa lautaselle?

Keskiviikko 7.4.2010 klo 20:54 - Aleksi

Tulisiko lähiruokaa suosia hankinnoissa? Pitäisikö koululaisille tarjota lisää kasvisruokaa? Kuuluuko päätös tästä valtuustolle?

Kuopion Ateria valmisteli erinomaisen lausunnon valtuustoaloitteeseen kasvis- ja lähiruokapäivistä. Asiaa käsiteltiin siinä laajasti: etuja, haittoja, vaikeuksia, kustannuksia, jne. Suosittelen lämpimästi lukemaan lausunnon.

Pari asiaa vastauksesta jäi kuitenkin kaivertamaan. Siinä todetaan aivan oikein, ettei hankintalain mukaan lähiruokaa tai kotimaisuutta saa suosia julkisissa hankinnoissa. Lähiruokatyöryhmän antama kuvaus lähiruualla on kuitenkin osuva: periaatteena tulisi olla tuoreus, turvallisuus, joustavuus ja haluttuun tarkoitukseen perustuva oikea määrä ja laatu.

Kyse ei saa olla itseisarvosta, vaan lähiruuan tulee tuottaa lisäarvoa kuluttajalle: tuore, turvallinen ja ravinteikas ruoka. Näitä seikkoja voi ja pitää ottaa huomioon, se on ruuan syöjän etu.

Lausunnossa todetaan, että kilomäärien kasvaessa suuriksi (Kuopion kouluihin ja päiväkoteihin tuotetaan 15 000 ateriaa päivässä) ei kaikkia haluttuja tuotteita pystytä lähialueella tuottamaan. Varmasti totta. Yrittäjien pitääkin verkostoitua ja yhdistää voimavarojaan. Julkinen ostajankin pitäisi ottaa tämä huomioon, mm. pilkkomalla tilauksia ja tekemällä riittävän pitkiä sopimuksia, joiden varassa voi investoida. Kukaan ei investoi lyhyen toimitussopimuksen turvin. Muutos ei tapahdu hetkessä.

Eniten arvelua herätti seuraava pätkä lausunnossa:
”Toiminta on kustannustehokasta, jos tuotteet on mahdollista tilata mahdollisimman suppealta joukolta toimittajia. Tilauksien keskittäminen, tilauserien keskipainon nostaminen ja siten kuljetuskertojen minimointi kokonaisuutena ei ole vain taloudellista, vaan se on mielestämme myös merkittävä ympäristöteko ammattikeittiössä”.

Toiminta ei takuulla ole taloudellista, jos kilpailutilannetta heikennetään tiputtamalla toimijoita pois ja jättämällä jäljelle suppea joukko. Julkinen hankkija liian monesti unohtaa markkinoiden edistämisen. Suuret tilauskoot johtavat surkeaan kilpailutilanteeseen ja myöhempään hintojen nousuun.

Kuljetuskertojen minimointi on järkevää, mutta tässä kohtaa ei huomioitu kuljetusten pituuksia. Isoihin tukkuihin tuotteita kuljetetaan pitkiä matkoja ja logistiikka voi olla hyvinkin monimutkaista tuotteiden edestakaisin kuljettamista. Jos tuote suoraan ostetaan ja kuljetetaan läheltä, on se takuulla merkittävämpi ympäristöteko.

Kustannusarviot olivat keskiarvoisesti kasvisruuan osalta 0,08€:n lisäkustannus per ateria ja lähiruuan (peruna, leipä, juurekset) osalta 0,07€:n lisäkustannus per ateria. Kyse on arvovalinnoista. Ollaanko valmiita maksamaan hieman enemmän laadukkaammasta, terveellisemmästä, vähemmän kuluttavasta ja tuoreesta ruuasta? Minä olisin.

Vaikka kannatankin lämpimästi myös kasvisruuan tarjoamista kuntien ruokapaikoissa, en kuitenkaan halua valtuuston päättävän erityisestä kasvisruokapäivästä. Valtuusto voi aivan hyvin ilmaista tahtotilansa ilman varsinaista jäykkää päätöstä mm. strategian ja rahoituksen kautta. Kyllä ruokalistasuunnittelusta vastaavat asiantuntijat osaavat tämän pohjalta tehdä sopivia ratkaisuja, jotka huomioivat ravitsemussuosituksia.

Lähiruuan osalta tilanne on hieman sama. Erityisen päivän sijasta tärkeämpää on osoittaa tahtotila ja rahoitus. Kun ruokapaikoissa sattuu olemaan päivä jolloin tarjolla on lähiruokaa, kannattaa esille laittaa materiaalia joka antaa ruokailijoille tietoa lähiruuasta ja sen eri puolista.

Jokaisen kannattaa taas muistaa nämä asiat kun tekee omia ostoksiaan kaupasta.

Vastenmielinen marttyyriyritys

Perjantai 2.4.2010 klo 21:00 - Aleksi

Kokoomuksen Marja Tiura on aloittanut erikoisen episodin. Ei voi kuin ihmetellä mitä oikein Tiuran päässä liikkui Apu-lehdelle haastattelua antaessaan?

Tiura väittää keskustan yrittäneen vuoden 2007 eduskuntavaalien jälkeen houkutella häntä loikkaamaan puolueen riveihin. Muut taas kertovat, että Tiura oli aloitteellinen ja yritti kiristää uhkailemalla ministerinpaikkaa. Näiden väitteiden tukena on useita henkilöitä sekä tarkkoja päivämääriä ja kellonaikoja.

Tiuran väitteitä ei ole kukaan muu vahvistanut. Tiura kyllä puolustaa itseään: ” Jos totuus kulkisi näin päin, miksi ihmeessä olisin siitä itse ja oma-aloitteisesti kertonut”.

Siinäpä se. Ei voi kuin miettiä ja ihmetellä Tiuran tarkoitusperiä ja ajatuksen juoksua. Muut vahvistavat Tiuran ministerin paikkaa himoitsevan käytöksen hallitusneuvotteluiden aikaan, esimerkiksi MTV3:n politiikan toimituksen päällikkö Timo Haapala ja nimetön kokoomusvaikuttaja.

Syitä voi olla pari. Onko Tiura narsisti, joka kaipaa julkisuutta hinnalla millä hyvänsä? Tai katsooko hän kaiken julkisuuden hyväksi? Nimetön kokoomuksen johtaviin poliitikkoihin kuuluva antaa yhden mahdollisuuden:
- Tiura on tajunnut, että tämä on uhka joka voidaan missä tahansa vaalien vaiheessa ottaa esiin. Hän nosti sen itse pääsiäispyhien alla ja toivoi, että se hautautuisi ja tulisi käsitellyksi ennen vaaleja.

Ihan pätevä syy, sillä homma voi hyvinkin unohtua äänestäjien mielestä vuoden aikana.

Näyttäisi siis joka tapauksessa olevan taktista peliä tai vain käsittämätöntä tyhmyyttä. Kuvitteliko Tiura, että kukaan ei viitsi korjata hänen väitteitään? Kuvitteliko Tiura, että kun hän itse kertoo ensin tapahtumista, niin kukaan ei voi pitää häntä niin tyhmänä, että olisi nostanut asian pintaan valheellisilla väitteillä?

Tiura puolustautuu sanomalla ”olen avoin ja valmis puolustamaan itseäni, mutta rohkenen kysyä, onko hyökkääjä sen arvoinen?” Voisi kysyä Tiuralta takaisin onko hän itse sen arvoinen, että hänen hyökkäyksiään vastaan kannattaa puolustautua? Melkoista muiden vähättelyä Marja Tiura, jos tällaiselle tasolle sorrutaan. Kaiken tämän jälkeen on turha ihmetellä, jos henkilöön suhtaudutaan ”kuin halpaan makkaraan”.

Viimeisimmän linkin takana hän kertoo uskovansa vahvemmin, että joku muu on puhunut hänen puolestaan. Ei ole siis enää painavampia argumentteja jäljellä, kuin uskotella jonkin haamuhenkilön olleen kaiken takana. Tiura vielä jatkaa pohtimalla syytä sukupuolestaan ja lopettaa Jeesuksen sanoihin ” Anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä tekevät”.

Kaikki kääntyy siis yritykseksi tehdä itsestään marttyyri, joka on pahojen salajuoniporukoiden uhri ja häntä käsitellään tikun nokassa halpana makkarana. Vieläpä vedotaan naiseuteen. Yök, mitä peliä!

Kokoomuksessa ollaan vihaisia, ihmeissään ja kenties häpeissäänkin. Vaan milloin Jyrki Katainen viitsii ottaa kantaa asiaan? Taitaa ne perunakuopat olla nyt käytössä muilla kuin Jarmo Korhosella.

PS. Tästäkin kohusta huolimatta hyvää ja rentouttavaa pääsiäistä itse kullekin säädylle!

Pitkää ikää oppositiossa

Perjantai 26.3.2010 klo 10:04 - Aleksi

Kaukaisia muistoja ovat ne ajat, kun SDP ja SAK tekivät terveellistä pesäeroa kansan suututtaneen pöydästä mörssäilevän porvarin esitelleen tv-mainoksen jälkeen. Oiva Lohtanderin taidokas, mutta mauton näyttelijäsuoritus toi demareille mojovan vaalitappion.

Urpilainen veti Heinäluoman jälkeen piirun kauemmaksi ay-liikkeen kainalosta, mutta hääkellot näyttävät jälleen kilkuttelevan vaalien lähestyessä. SAK teki vastikään oppositiopolitiikkaa kymmenen kohdan talousohjelmallaan ja SAK:n oma poika Don Eero on palannut parrasvaloihin pelailemaan pelejään, tekemään silmänkääntötemppujaan ja saalistamaan poliittisia irtopisteitä.

Urpilaisesta ei ollut uudistajaksi, vaan suunta on nyt päinvastainen: SDP on jämähtänyt menneisyyteen kehityksen jarruksi ja vastakkainasettelun aika on palannut. Valitettavasti EK/kokoomus on vastannut tähän vastakkainasettelun huutoon.

Pääministeri Vanhanen kantoi oikeutetusti huolta suomalaisten työpaikkojen puolesta sanoessaan, että vanhankantaista työmarkkinaneuvottelujärjestelmää pitää kehittää (huom. tämä ei tarkoita lakko-oikeuden rajoittamista). Tähän Urpilainen älähti: kehitystä ei saa tapahtua. Hän väittää olevansa työntekijöiden puolella.

Ei suomalaisen työntekijän etu ole viennin sekä talouden romahtaminen ja siitä seuraava työpaikkojen häviäminen. Siihen yhteiskuntavastuuton yhden avainalan ay-väen kiristyspolitiikka voi johtaa. SDP:n harrastama vastakkainasettelu on väsynyttä. Täytyy muistaa, että työntekijät tarvitsevat työnantajia ja työnantajat työntekijöitä. Silloin toisesta mörön maalailu ei edistä yhteistä hyvää.

Urpilaisen heikkoa oppositiojohtamista osoittavat hänen lapselliset lausuntonsa:
”- Vanhasen ajattelussa mielenkiintoisinta on se, että olipa tämä Rukan lumilla tai Afrikan savanneilla, aina hampaissa on suomalainen palkansaaja ja hänen työehtonsa.”

Toivotan Urpilaisen ja demarit tervetulleeksi nykyisyyteen, realismiin ja järkiargumentointiin. Taitaa vain olla turha odottaa. Muka-hauska Ruka ja Afrikka-retoriikka ei kuulu järkiargumentointiin. Järkeä on se, ettei suomalaisen työntekijän etu ole eläkemaksujen tuntuva korotus tai eläkkeiden leikkaus. Näihin päädytään, jos eläkejärjestelmä ei ole kestävällä pohjalla.

Mielenkiintoista on nähdä, kuka demareiden pääministeriehdokas lopulta on. Omakaan väki ei tunnu uskovan puheenjohtajaansa, joten tilaa tehdään Don Eerolle. Kuinka tällainen puolue voi olla uskottava kansan edustaja?

PS.

Anneli Jäätteenmäki teki fiksun ja hyvin perustellun ratkaisun keskustan pj-kisan suhteen. Tempora mutantur, nos et mutamur in illis - ajat muuttuvat ja me muutumme niiden mukana. Tätä samaa viisautta olisi toivonut myös toiselta puolueen ex-puheenjohtajalta.

Toivo paremmasta

Lauantai 13.3.2010 klo 19:47 - Aleksi

Mitä voit tehdä maan ja sen kansalaisten hyväksi, jonka valtiojohto ei kunnioita ihmisoikeuksia, ei ole käytännössä demokraattinen, tukahduttaa mielenosoitukset väkivalloin, vainoaa vähemmistöjä ja eristäytyy muusta maailmasta?

Tämä kysymys tuli mieleen, kun kävin torstaina eduskunnan ihmisoikeuskomitean järjestämässä Iran-tilaisuudessa. Tilaisuudessa oli mukana yhden iranilaisen oppositioliikkeen johtohenkilö ja hänen tukijoitaan, jotka toivoisivat kehitystä kotimaalleen. Ulkona heitä tuki mielenosoituksen keinoin toinen joukko maanpaossa olevia iranilaisia.

Kertomukset ja videomateriaali Iranista olivat lohdutonta kuultavaa ja nähtävää. Surkein asema on naisilla, nuorilla, vähemmistöillä sekä poliittisesti tai uskonnollisesti valtionjohdon kanssa erimielisillä. Kansannousuja tukahdutetaan raa’alla väkivallalla.

Juttelin reilun parikymppisen nuoren miehen kanssa, joka oli paennut Iranista noin kymmenenvuotiaana. Ilman pakoa elämän kohtalo olisi ollut todennäköisesti aika kurja. Tämä Hollannissa asuva nuorukainen on jättänyt opiskelut kesken auttaakseen kotimaatansa ja sen kansalaisia ulkomailta käsin. Rohkea ja kunnioitettava päätös.

Eduskunnan tilaisuudessa ollut iranilaisten joukko kaipasi kotimaahansa ihmisoikeuksia, vapautta, demokratiaa, vähemmistöjen kunnioittamista ja rauhallista vakautta. Meille suomalaisille melko itsestään selviä asioita jotka soisi kaikille muillekin.

Joku saattaa ajatella, että ei tämä asia kuulu meille mitenkään. Valtio, jonka johdossa on radikaaleja fundamentalisteja, on uhka kaikille muille valtioille. Suora ydinhyökkäys ei Suomea uhkaa, mutta epävakaus, pelko ja kriisit leviävät nykyään silmän räpäytyksessä läpi globaalin maailman. Maailma on tiivis yhteisö, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Viimeistään epävakauksien vaikutukset maailmantalouteen vyöryvät myös meidän arkeen, kuten lähihistoria osoittaa.

Vaan mitäpä yksittäinen ihminen tai valtio voisi asialle ulkoa käsin tehdä? Mitä iranilaiset kaipaavat? Kestävän muutoksen on aina lähdettävä sisältä päin, kansan keskuudesta. Iranilaisen nuorukaisen vastaus oli yksinkertainen: toivo. Toivo siitä, että muutos on mahdollinen eikä heitä unohdeta oman onnensa nojaan. Ei pidä ainakaan antaa signaalia, että ulkomaailma hyväksyy Iranin valtionjohdon toimet.
Ilman toivoa ei ole rohkeutta ja alttiutta niille uhrauksille joita muutos vaatii.

 

PS. Kävin tänään hiihtämässä Kuopiossa aivan mielettömän kauniissa aurinkoisessa kevätsäässä. Mikä nautinto se olikaan! Kevät etenee kovaa vauhtia.
Muistakaahan nauttia keväästä hiihtäen ja ulkoillen, nyt kun siihen on vielä erinomaiset olosuhteet. Toivotan aurinkoisia päiviä jokaiselle!

Kummallinen maitosota ja kaupan valtaa

Maanantai 8.3.2010 klo 19:01 - Aleksi

Viikonvaihteen molemmin puolin käytiin erikoista maitosotaa, kun HOK-Elanto ilmoitti jättävänsä Valion perusmaidot pois hyllyistään. Pääministeri Vanhanen kertoi tämän jälkeen vaihtavansa käyttämäänsä kauppaa – 25 vuoden asiakassuhteen jälkeen. Saman ilmoituksen teki moni muukin yksittäinen kuluttaja. Ja heillä siihen oikeus luonnollisesti on.

Kannanottoja tuli puolesta ja vastaan. Olisi helppo yhtyä siihen porukkaan, joka Vanhasta dissaa asiassa kuin asiassa. Onhan se tällä hetkellä kovin muodikasta. Vaikka tämän suuren sopulimassan mukana olisi helppo olla, en siihen kelkkaan hyppää kyytiin.

Vanhanen nimittäin linkitti asian hallituksen iltakoulun käsittelemään kilpailulakiin ja tuotteiden vapaaseen markkinoille pääsyyn. Hän oli siten oikealla asialla. Vanhanen kertoi, ettei hallitus tule tekemään näiden asioiden parissa muutoksia, koska se luottaa kaupan omaan harkintakykyyn ja vapaaehtoiseen huolehtimiseen tuotteiden markkinoille pääsystä.

En yhdy hallituksen näkökulmaan, mutta onneksi tämä pieni esimerkki ehkä aukaisi niin hallituksen kuin suuren kansanosan silmiä kaupan asemasta elintarvike- ja käyttötavaramarkkinoilla.

Käytännössä Suomessa vallitsee kaupan alalla duopoli ja kaksi kauppakonsernia päättää heidän hankintayhtiöidensä kautta mitä Suomessa myydään. Kauppa toki tämän erikoisen tilanteen vastapainoksi vakuuttaa, että valta on kuluttajalla, mutta siltä ei näytä. Tähän uskovan täytyy olla vähintäänkin hieman sinisilmäinen.

Toivoisi jokaisen olevan tilanteesta huolestunut. Tilanne huutaa lisää kilpailua kaupan alalle. K- ja S-linjan yhteenlaskettu markkinaosuus on melkoinen (v. 2008 noin 75%).

Lidl on tehnyt pioneerin työtä ja yrittänyt murtautua markkinoille, mutta helppoa ei ole näyttänyt olevan. Näin ainakin Lidlin omista kommenteista päätellen, joissa on valiteltu, että kannattavan logistisen järjestelmän pystyttäminen vaatii reilusti markkinaosuutta ja sen takia paljon liikkeitä eli investointeja.

Asun Helsingissä kohtuullisen suuressa kaupunginosassa, Ruoholahdessa. Luulisi minun olevan silloin hyvissä asemissa. Jos nyt päättäisin vaihtaa usein käyttämäni S-marketin protestiksi johonkin muuhun, löytyisi läheltä metroaseman K-market ja kauppakeskuksen Citymarket, joita tulee myös säännöllisesti käytettyä. Mutta jos haluan Keskolle tai S-ryhmälle vaihtoehdon, sitä ei ihan läheltä löydy. Kerran voin linjaa vaihtaa, mutta en toista kertaa.

Mikä lääkkeeksi? Miten lisää valinnanvaraa ja valtaa kuluttajalle? Äkkiseltään en viisasten kiveä löydä. Kaavoitus ja kilpailulainsäädäntö tuntuisivat luonnollisilta lähtöpisteiltä.

Vasemmiston tekopyhyyttä

Keskiviikko 3.3.2010 klo 19:24 - Aleksi

Viikko sitten käsiteltiin vasemmisto-opposition tekemä välikysymys köyhyydestä. Se oli osoitus vasemmiston härskistä omien toimien unohtamisesta ja tekopyhyydestä.

Vasemmiston mielestä nykyisen hallituksen aikana köyhät on unohdettu. Otetaan muutama seikka mukaan tarkasteluun, ihan vain ettei todellisuus unohtuisi.

Hallituskauden aikana on päätetty 730 miljoonan euron kohennuksista sosiaaliturvaan, joka on kolme kertaa enemmän kuin edellisellä kaudella, jolloin demarit olivat hallituksessa.

Otetaan muistin virkistämiseksi lyhyt lista tehdyistä päätöksistä:
eläkeläisten ostovoiman parantaminen parissa eri budjetissa, ensi vuonna toteutuva takuueläke (15 %:n korotus kansaneläkkeeseen), äitiys-, isyys- ja vanhempainrahojen nosto työmarkkinatuen tasolle (+171€/kk), lapsilisien korotus, kotihoidon tuki ja yksityisen hoidon tuki on sidottu indeksiin ensi vuoden maaliskuusta alkaen, isyysvapaata on pidennetty kahdella viikolla, verotuksen perusvähennystä korotettiin 1480 eurosta 2200 euroon (edellinen korotus 1991), ruuan hintaa alennettiin arvonlisäveron alennuksella ja opintotukea on kohennettu reilusti ensimmäisen kerran sitten Ahon hallituksen.

Vaalikauden aikana on koettu kovin BKT:n pudotus 90 vuoteen. Sitä ennen elettiin pitkään nousun aikaa. Talouskriisissä ei ole tehty leikkauksia sosiaaliturvaan, vaan päinvastoin. Se on jo iso ero edelliseen lamaan, jolloin sinipuna-hallitus leikkasi ja rajusti, mm. lapsilisiä.

Demarit ja vasemmistoliitto olivat pitkään hallituksessa edellisen nousukauden aikana. Miksi ratkaisuja ei tehty silloin, kun varaa ja mahdollisuuksia olisi ollut? Miksi vasta nyt köyhien asia muistui mieleen?

Toki paljon enemmänkin tällä vaalikaudella olisi voitu saavuttaa, jos Sata-komitean työtä ei olisi vesitetty niin tehokkaasti, eikä kansainvälistä finanssi- ja talouskriisiä olisi iskenyt päälle.

Sata-komiten työllä oli mahdollisuus yltää yhteen historian suurimmista uudistuksista ja saavuttaa tasa-arvoisempi sosiaaliturva.

Perusturvan kohentaminen vaatii perusturvan ja ansiosidonnaisen turvan kytköksen purkamista. Yksinkertaisesti perusturvaa ei ole varaa ja mahdollista merkittävästi kohentaa nykyään, kun se edellyttää ansiosidonnaiseen turvaan saman mittakaavan kohennusta. Napanuora estää köyhien suhteellisen aseman kohentamisen.

Komitean työssä tämän napanuoran purkaminen estettiin ja uudistuksen rahat vietiin ”sosiaalitupolla”. Se oli EK:n ja Ay-liikkeen luomus näiden juoksupoikien, kokoomuksen, SDP:n ja vasemmistoliiton, vahvalla tuella. Toimeentulotuen siirtämisen Kelan alle on taas estänyt kokoomus.

Näillä meriiteillä en demarina, vasemmistolaisena tai kokoomukselaisena hirvittävästi kehuisi omia saavutuksia köyhän asian parissa.

Keskustan on Alkion sanoja kunnioittaen muistettava köyhän asiaa. Keskustanuoret haluavat negatiivisen tuloveroon pohjautuvan mallin, joka poistaa sosiaaliturvan sekametelisopan sekä tuloloukut ja kannustaa työn vastaanottamiseen. Mutta onko muilla todellista halua köyhyyden vähentämiseen vai onko kyse pelkästään poliittisesta pelistä ja tekopyhyydestä?

Kunnallispolitiikkaviikon saldoa

Maanantai 1.3.2010 klo 20:07 - Aleksi

Edellinen viikko sujui mukavasti lähinnä Kuopiossa ja kunnallispolitiikan parissa sisältäen kaupunginvaltuuston kokouksen ja vapaa-ajanlautakunnan kokouksen.

Maanantain kaupunginvaltuusto oli varsinainen valtuustoaloitteiden ilta. Asialistalla oli peräti 13 valtuustoaloitetta! Kokous oli ensimmäinen laatuaan, joka lähetettiin internetiin livenä Kuopiosta. Ehkä hieman ironisesti tämä oli valtuustoaloitteen tulosta, jonka vastausta ei aluksi hyväksytty, vaan se palautettiin takaisin valmisteluun.

Osa aloitteista oli pyörinyt virkakoneiston rattaissa luvattoman kauan. Surkuhupaisinta oli langattoman kaupunkiverkon rakentamista koskenut aloite, jonka muutaman virkkeen pituisen vastauksen antaminen oli vienyt lähes 3,5 vuotta!! Ja vastaus oli silti aivan yhtä tyhjän kanssa.

Kaupunginvaltuusto ei niellytkään vastausta, vaan palautti sen yksimielisesti takaisin valmisteluun aloitteen tehneen Anssi Laineen (kesk.) esityksestä ja minun kannattamana. Vastaus oli puutteellisuudessaan yksi hyvä esimerkki, kuinka valtuutettuja ja valtuustoaloitteita ei virkamiesten keskuudessa kunnioiteta riittävästi. Toivottavasti ilta antoi signaalin, että ihan miten tahansa aloitteisiin ei kannata suhtautua!

Kaartokadun nimen muuttamista KuPS- ja jalkapallolegenda Aulis Rytkösen nimen mukaan valtuusto myös halusi palavasti, eikä hyväksynyt vastausesitystä aloitteeseen. Uuteen valmisteluun meni.

Muitakin merkittäviä asioita aloitteissa käsiteltiin: budjetin ennakoiva näkökulma, lastensuojelu, sosiaali- ja terveystoimen resurssit (jälleen kerran), selviämisasema ja niin edelleen.

Osa oli lähinnä poliittisten pisteiden hakemista, osa oikeata asiaa. Joihinkin asioihin ei ole yksinkertaista vastausta, vaan kysymys on kokonaisuudesta. Pienin asia rahallisesti oli 4.500 euroa kustantava Valkeisenlammen puiston kävelyteiden talvikunnossapito. Kuuluvatkohan tämänkaltaiset asiat valtuustoon?

Valtuusto jätti myös kirjallisen kysymyksen kaupunginhallitukselle vastattavaksi 31 valtuutetun allekirjoituksella. Asia koskee kaupungin omistamaa Kuopion Matkailupalvelu Oy:tä, matkailustrategiaa ja omistajaohjauksen periaatteita. Lähtölaukaus tälle oli Matkailupalvelun toimitusjohtajan erottaminen yhtiön hallituksen toimesta.

Kaupungilla on nykyään merkittävä määrä osakeyhtiötä, joita se hallitsee. Kyseessä on asia, johon on järkevä saada omistajaohjauksen näkökulmasta selkeitä pelisääntöjä, sillä tiukkoja paikkoja tulee varmasti jatkossakin vastaan. Sekavia tilanteita pitää kyetä välttämään.

Valitettavasti asia on otettu joidenkin osalta henkilökohtaisesti ja varsinkin kokoomus on turhaan vetäissyt siitä herneen nenään. Ei kyse ole välikysymyksestä, sillä kunnissa ei ole hallitusta ja oppositiota. Eikä kyse ole hyökkäyksestä kokoomusta kohtaan. Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Taisto Toppisen reaktio asiaan lauantain Savon Sanomien lukijan palstalla olikin lähinnä naurettava.

Keskiviikkona oli vapaa-ajanlautakunta, joka katsasti mm. edellisen vuoden toteuman toiminnan ja talouden kannalta. Toimiala ylitti aavistuksen verran budjetoidut tuotot ja alitti aavistuksen verran budjetoidut menot. Lisäsäästötavoitteet toteutettiin. Toiminnallisesti tavoitteet saavutettiin.

Voikin sanoa, että vapaa-ajankeskus selvisi esimerkillisesti haastavasta vuodesta, johon sisältyi myös soppa toimialajohtajan ympärillä. Hyvää työtä vapaa-ajankeskuksen työntekijät!

Vapaa-ajankeskus sai myös kunniaa yhdessä muiden toimialojen kanssa Kuopion nimeämisestä leikin pääkaupungiksi 2010. Kyseessä oli Vuoden leikkiteko 2009-kilpailu ja huomionosoitus kaupungin esimerkillisestä työstä mm. lähiliikuntapuistojen parissa.

Muita keskustelua herättäneitä aiheita olivat sisäinen valvonta, avustuksien jakaminen, kuntoneuvolan uusi toimintamalli, Väinölänniemen tenniskenttien ja kioskin järjestelyt tulevana kesänä, liikuntasetelit (jälleen) ja kehittämistoimintaan varattujen rahojen hakeminen. Kannattaa tutustua kokouksen asialistaan kaupungin sivuilla!